sunnuntai 20. toukokuuta 2007

Muistiinpano ja tylsää taikuutta

Hesarissa oli tänään juttu suomalaisen mielenterveyshoidon historiasta ja nykytilanteesta.

On julkaistu muutamia kirjoja: artikkelikokoelma Mielekäs Suomi (toim. Jarkko Eskola ja Antti Karila.), Päivi Rissasen osin henkilökohtaisesta tilanteesta kertova tutkimus Skitsofreniasta kuntoutumiseen sekä Markku Salon ja Mari Kallisen tutkimus Yhteisasumisesta yhteiskuntaan.

Varsinkin tuo Rissanen saattaisi olla tärkeä luettava. Näitä kertyy kaiken aikaa...

ps. Olen viime viikkoina liikkunut pois psykologisista asioista katsomalla huonoja elokuvia. Massatuotantoa: The Prestige ja The Illusionist. Miksi vuonna 2006 haluttiin tehdä 1800-luvulle sijoittuvia elokuvia taikureista? Jo nyt on vaikea muistaa kumpi oli kumpi. Jostain syystä taikureiden esiinnostama kysymys toden ja illuusion rajoista ei ole kovin mukaansatempaava: "Kaikki mitä näet on harhaa". So? Kun silmänkääntötempuille rakennetaan elokuvassa metataso, vaikuttaa siltä, että molemmat vesittävät toisensa. Sääli Edward Nortonia ja "Huge Ackmania" (Pun: Copyright, Jack McFarland). Onneksi Johnny D. ei ollut lähtenyt mukaan kumpaankaan leffoista.

Ei kommentteja: