Minä maailmassa, subjektiivisuus. Aika, kerrostuma. Eletty, koettu tila. Toinen.
[V]aikka istut yksin, kokemukset jättävät jälkensä. (Bo Carpelan Kesän varjot 2005, 14.)
Aika, liikkumaton aika on muuttunut huoneiksi, ja ihmiset, ihmiset ovat vanhenneet ja haalistuneet, niin kuin puu haalistuu ja hioutuu tuulen ja aaltojen voimasta. Olen etsinyt sovitusta ja löytänyt ajallisen etäisyyden. Se tekee minusta vieraan. (Mt. 117.)
Yksinäisyyttä on monenlaista, minä sanon. On ehdottoman tarpeellista yksinäisyyttä, joka ei ole eristäytymistä. Vaan jotakin mikä on minun ja avautuu ja antaa uuden näkökulman. (Mt. 157.)
Kaikki mitä näen kulkee lävitseni. Vain minä, minä yksin, näen kaiken, tunnen kaiken. (Mt. 185.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti