Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupungit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupungit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. joulukuuta 2016

Washingtonin kukkulat

Muutettiin hetkeksi kissavahdeiksi Washington Heightsiin (tai Hamilton Heightsiin, tai Sugar Hilliin -- joka tapauksessa Harlemin pohjoispuolelle kohtaan, jossa Manhattan kapenee ja nousee ylöspäin korkeiksi kukkuloiksi ja on leveydeltään enää Broadwayn, Amsterdam Avenuen ja St. Nicholas Avenuen mittainen).

George Washington kuulemma asui Morris Jumel Mansionissa itsenäisyystaisteluiden aikaan ja itse mansion on kuulemma Manhattanin vanhin rakennus (vuodelta 1765). (Tämän kertoi koiraa ulkoiluttava mies mansionin pihalla, myöhemmin Wikipedia tuki sanomaa.) Hieno näkymä kohti Bronxia.

Vielä vähän pohjoisempana, Manhattanin korkeimmalla kohdalla Washingtonin armeija kuulemma majaili ja voitti Fort Washingtonin taistelun marraskuussa 1776.

Morris Jumel Mansionin vierestä löytyy ylä-Manhattanin puu-Vallila eli Sylvan Terrace, jonka puutalot on rakennettu 1800-1900-luvun taitteessa.

Vieressä 162th Streetillä on puolestaan kivitalojen rivi, "roomalaista kertaustyyliä" 1800-luvun lopusta, joissa kellari ja ensimmäinen kerros on tehty ruskeasta hiekkakivestä. Vieressä on 1920-luvun lopun suoralinjaisia tiilitaloja (vaaleat tiilitalot tarkalleen vuodelta 1928).















lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulukuun pakkaspäivät: lisää höyryjä, the High Line ja Bayview'n naisvankila

Oikeita pakkaspäiviä joulukuussa. Niin kylmä, että vaikea käydä lenkillä rannalla. Talvivaatteissa voi kävellä High Linea - olin matkalla Annie Leibovitzin näyttelyyn Chelseaan Greenwich Villagen ja West Villagen läpi, kun huomasin, että suurin osa ihmisistä kiipeää rappuja jonnekin ylös. Olin unohtanut koko High Linen olemassaolon, 2,5 kilometria puistokaistaletta kaupungin yllä kulkevilla vanhoilla rautatiekiskoilla Whitneyltä West 30th Streetille.

Leibovitzin näyttely "Women: New Portraits" oli puolestaan vanhassa, muutama vuosi sitten käytöstä poistetussa naisten vankilassa (Bayview Correctional Facility), joka vielä sitä ennen oli ollut merimiesten majatalo. Nyt rakennuksesta on tulossa toimitila erilaisille naisjärjestöille.




















lauantai 19. marraskuuta 2016

Höyryjä ja savuja

Greenwich Villagessa (7th Avenuella):



Lexington Avenuen liepeillä Midtownissa:

 

Etelässä (NYPD:n päämajan ja Manhattanin kaupunginosapormestarin takapihalla):







Hulluna sinuun

Ennen kuin unohtuu tämä huomio:

Käveltiin eilen illalla pimeässä East 12th Streetiä 5th Avenuelle. Siinä kulmassa on Mad about You:n (1992-1999) Jamien ja Paulin fiktiivinen koti.

Nappasin aiemmin viikolla pankkiin mennessäni tutunnäköisen kattokuvan. Varakkaampaa aluetta nyt kuin 90-luvun sarjassa (no joo, 5th Avenuen kulmassa).



torstai 17. marraskuuta 2016

Patchin Place ja Jefferson Market Library

Jefferson Market Libraryssa Greenwich Villagessa tuntuu vähän kuin olisi eksynyt 6th Avenuelta Tylypahkaan.

Kirjaston naapurissa Patchin Placen ja West 10th Streetin kulmassa on piirakkakahvila Stolle, jossa istuu ranskalaistaustainen vanhempi rouva ja ranskaa murtaen puhuva vanhempi mies. Juttelevat ipadeista. Sivuhuomiona: maanantaina Lincoln Centerin eläkeläisten (tällä kertaa englanniksi keskustelevien) aiheena oli
Trump. Rouva sanoi miehelle, että olisi äänestänyt Sandersia. Mies siihen, että olisi voinutkin.

Söin Stollessa sienipiirakan ennen siirtymistä Tylypahkaan.






keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Ylhäällä Columbiassa

Matkustin Columbian 116th Streetin kampukselta ylemmäs kv-palveluihin 133th Streetin ja Broadwayn kulmaan. Yritän selvittää, mikä on UNI-numero ja miten sellaisen saa. Ohjasivat laitokselta toisaalle.

Hienot maisemat 125th Streetin kohdalla. Metro nousee ylös maan alta (tai tässä tapauksessa kukkulan alta).

Broadway 3280:ssa:

Saan ensin sellaisen kulkuluvan aulassa tädiltä. Ja sitten ylhäällä kerroksissa post-it-lapun toimitettavaksi takaisin pääkampukselle ja laitokselle sille ensimmäiselle ihmiselle (tai kolmannelle, jos sähköpostit lasketaan mukaan).

Katsoin matkalla kartasta, että vanha Knickerbockerin sairaala olisi kulman takana 130th Streetin ja Convent Avenuen risteyksessä (tv-sarjan kuvitteellinen the Knick taitaa sijaita Lower East Sidella Chinatownin lähellä). Vaan tärkeää oli myös toimittaa post-it. Jätin sairaalaturismin myöhempään.

(Lisäys: post-it-lapun toimitus sujui erittäin hyvin. Ensimmäinen ihminen havaitsi pian paluuni ja oli lapun saatuaan valmis ottamaan asiani hoiviinsa. Kaksi päivää myöhemmin sähköpostiin saapui UNI-numero -- joka ei ole numero vaan tunnus.)








tiistai 15. marraskuuta 2016

Ruokaa: Chinatown ja salaattipaikka

Käytiin Chinatownissa sunnuntaina syömässä. Etsittyä pientä ravintolaa ei löytynyt, mutta hyvällä tuurilla ehkä yhtä hyvä. (XO Kitchen, Elizabethin ja Hesterin kulmassa, vastapäätä edullista isoa Honkong Supermarketia.)

Että on olemassa ilmiö nimeltä steamed noodles! Kiinalainen versio kanneloineista erilaisilla kasvistäytteillä: siis höyrytettyjä ihania rullia!

Uppopaistetuissa nyyteissä puolestaan oli sahramia. Hämmentävän ihanaa. Ja oli meillä myös höyrytettyjä pullasia, hernenyyttejä ja lisukkeena valkosipulissa paistettua kiinalaista parsakaalia (joka ennemminkin mangoldia muistuttaa).

Viiden eri dim sumin ateria jaettuna kolmelle ihmiselle, 12 dollaria. Ja jostain syystä täällä tipit oli laskettu suoraan laskuun.

***

Sweetgreen taas on salaattiketju, joka on erikoistunut - no - upeisiin salaatteihin. Kertakäyttöastioita tulee liikaa ja paikassa on vähän-trendikkäämpää-teeskentelevän-ketjuravintolan fiilis. Mutta aivan nerokas lämmin portobello-tofu-punajuuri-itu-lehtikaalisalaatti, jonka kastikkeessa vähän tulisuutta. 12 dollaria.

Näitä Sweetgreenejä on vähän kaikkialla. Tämä kuva Whitney Museumin vierestä Gansewoort Streetiltä (onpa Meatpacking District muuttunut 7 vuodessa!).


maanantai 14. marraskuuta 2016

New Yorkin huomioita: Lincoln Center

Vanhukset ja minä Lincoln Centerin esittävien taiteiden kirjastossa (kaupunginkirjastossa). Meditatiivista. Modernistisen arkkitehtuurin rauhaa. Veistoksia.