Älyttömyyksien poetiikkaa ja sieltä ulos

Näin unessa olevani kansanedustaja. Sairaana neljättä päivää, ja jotenkin mahdotonta kuvitella että into lukea tai kirjoittaa palaisi.

Tarkastelin E. Nivangan helvetillistä Ranskan kielioppia ja käsikirjaa, sen tehtävävihkoa, ja ihmettelin miksi esimerkkilauseet ovat aina niin ikäviä. Teenpä runon, sen nimi voisi olla vaikka;

"Elämän tärkeyksiä"

Mon dentiste est très célèbre - Hammaslääkärini on hyvin kuuluisa
Voici le voile de la mariée - Kas tässä morsiamen huntu.
Le sans-abri dort souvent dans une station de métro - Kodittomat nukkuvat usein asemalla.
C'est une Francaise très élégante - Hän on hyvin elegantti ranskalaisnainen.

Opiskelen kahta kieltä: ranskaa ja saksaa
Ne ovat tärkeitä kieliä.
Minulla on ystävä joka opiskelee kiinaa
Hänellä on hyvä kielioppi.
Veljeni on lääkäri, hän on oikein hyvä lääkäri.

Soitin juuri toimistoon
Siellä nähtävästi tarvitaan sinua.
Tiedätkö, toisinaan olet aika ärsyttävä
Olisin mieluummin jäänyt tänne.
Turhaan yrität piilotella, lopulta he löytävät sinut kuitenkin.

Jostain käsioppikirjan rivien väleistä mieleen hiipii ajatus, että olisi pitänyt sittenkin mennä lääketieteelliseen opiskelemaan...

Sitten vielä mieltäylentävä proosaruno (suoraa lainausta):

"Nuoren pariisilaisnaisen päivä"

herätyskello soi klo 7.15 - lähtö töihin klo 8.05 - matka kestää tavallisesti kolme varttia - tänään saapuminen työpaikalle hiukan myöhässä, vasta klo 9.10 - töissä 14. kaupunginosassa - toimisto 25. kerroksessa - kokous klo 10 - tänään jää vain puoli tuntia lounasaikaa - paljon töitä ja kanttiini sijaitsee pohjakerroksessa - lähtee työpaikalta vasta 17.45 - tekee ostoksensa kiireessä varttitunnissa ja palaa kotiin - aviomies palaa klo 18.30 - illallinen syödään aina tasan kahdeksalta - katselee mielellään televisiota aina keskiyöhön asti

Runojen rustaamisen lisäksi totesin tänään kyllä, että taito arvata ranskan kielioppia on kehittynyt näiden täällä vietettyjen kuukausien (kuukausien!) aikana. Madame Lallemandin käskyt automatisoida ortografiaa, oikeiden prepositioiden ja artikkeleiden käyttöä... eivät ole kaikuneet kuuroille korville. Silti viimeinen asia tässä maailmassa, jonka haluan tehdä on essee omasta oppimisestani. Tai viimeistellä esitelmä koulujärjestelmistä. Viimeinen!

Kivempi runo:

Sukupuolta ei ruumiinfenomenologiassa ajatella sen paremmin luonnonoliona kuin yhteiskunnan tuotteena; se nähdään subjektin toiminnan perustavana merkitysrakenteena. Kyse ei ole ihmisen välttämättömästä eikä satunnaisesta ominaisuudesta, vaan hänen olemisensa tavasta, joka kytkee yhteen monenlaisia eri ominaisuuksia.

The body is not an object. It is the condition and context through which I am able to have relations to objects. Insofar as I live the body, it is a phenomenon experienced by me and thus provides the very horizon and perspectival point which places me in the world and makes relations between me, other objects, and other subjects possible.

Sukupuolieron ajatteleminen ja eläminen edellyttää, että tilaan ja aikaan liittyviä kysymyksiä tarkastellaan täysin uudella tavalla.

Tarvitaan loputonta intuitiota, jos yrittää muodostaa toisesta projektioille ja itsekeskeisyydelle perustumattoman käsityksen.

(Kollaasi à la Heinämaa, Reuter, Saarikangas (1997), Grosz (1994), Irigaray (1996)

Muistiinpano: Paul Auster ja muuttuvat ruumiit

It was one of those sublimely exhilarating moments of my life. I was half a step in front of the real, an inch or two beyond the confines of my own body, and when the thing happened just as I thought it would, I felt as if my skin had become transparent. I wasn't occupying space anymore so much as melting into it. What was around me was also inside me, and I had only to look into myself in order to see the world. (Auster, Book of Illusions 108.)

Auster kirjoittaa (tahallaan) "väärin" lausuessaan "I". Ei tuolla ruumiista ulos astuttaessa enää ole mitään "minää", rajaa minän ja toisen välillä. On vain universumi, aika-ennen, kaaos. Kaiken merkityksen katoaminen, dissoluutio.

Ja kaikki merkitys samalla. Puhtaanpana kuin koskaan. Kivuttomana.

Elizabeth Groszin mukaan: The stability of the unified body image, even in so-called normal subject, is always precarious. It cannot be simply taken for granted as an accomplished fact, for it must be continually renewed, not through the subject's conscious efforts but through its ability to conceive of itself as a subject and to separate itself from its object and others to be able to undertake willful action. The dissolution or disintegrationof the unified body schema risks throwing the subject into the preimaginary real, the domain inhabitet by the psychotic. In such a state, the sense of autonomy and agency that accompanies the imaginary and the symbolic orders is lost, being replaced by fantasies of being externally controlled, which are images of fragmentation, and being haunted by part objects derived from earlier, more primitive experiences. (Elizabeth Grosz Volatile Bodies, 44.)

Austerin kirjallisuudentutkija on luopunut merkitysten etsinnästä, tai ainakin hän on matkalla etsimässä tilaa, jossa pakkoa merkitykseen ei enää olisi, jossa millään ei enää olisi mitään väliä. Psykoanalyyttisesti tällöin puhutaan kuitenkin psyykkisen tilan kuolemasta, psykoosista.

The world was full of holes, tiny apertures of meaninglessness, microscopic rifts that the mind could walk through, and once you were on the other side of one of those holes, you were free of yourself, free of your life, free of your death, free of everything that belonged to you. (Auster, Book of Illusions 109)

Book of Illusionin henkilöhahmoja yhdistää se, että he ovat kuitenkin, kärsimyksestään huolimatta, kykenemättömiä itsemurhaan, minkä seurauksena he tyytyvät erilaisten psykoottisten kokemusten ja ruumis-egon kidutuksen (alkoholi, prostituutio) tuottamaan olemattomuuden kokemukseen. Ollaan jossakin nautinnon ja kuoleman rajamaastossa.

Paradoksaalista kyllä, sattuma kuitenkin ottaa teoksessa lopulta maailmanjärjestyksen paikan ja psyykkisille ja fyysisille äärirajoille hakeutuminen tuo minuuden takaisin, koeteltuna mutta eheämpänä.

Toisaalta sattumakaan ei tulisi huomatuksi ilman kaiken järjestävää kirjoittamisen (kertomisen) aktia. Aktia, joka on yhtä aikaa psyykkinen ja fyysinen. Joka järjestää uudelleen affektit, palauttaa, kommunikoi, avaa maailmalle, vaikkei kertoja sitä itse tahtoisikaan.

Groszin mukaan: Bodies have all the explanatory powes of minds, ja tämä mielessä voisi lähteä jäljittämään myös Austerin romaanin tarinaa. Ei vain sen takia, että kaikki saa alkunsa ruumiista.

Huhtikuun 22. Taas se meni.

Eilen tuli jälleen vuosi lisää.

Nyt taas yksin Pariisissa, pitkästä aikaa. Kesä on jo pitkällä. Se tuli niin nopeasti että hengästyttää, huolestuttaa. Kertailin äsken kirjojen muistiinpanoja, elättelin ajatusta että olen saanut edes luettua. Aikaa on jäljellä epätoivoisen vähän. Kymmenen viikkoa, laskin.

Vaaran Blanchot-yhteys on täysin ajattelematta ja Kristeva-osio kerkesi kadota käsistä - unohtui välitaukoon. Tuntuu, että alkukevään lukemisista ei jäänyt mitään käteen.

Miten voi olla, ettei osaa tehdä niin kuin olisi kaikkein parasta?

En ole juossut viikkoihin. Yritän aamulla herätä ja käydä puistossa lenkillä. Käyn pesulassa. Ostan hedelmiä vihanneskaupasta. Teen esitelmän Suomen, Ranskan ja Korean peruskoulujen opetuksesta, kirjoitan käännöksen, teen muistiinpanoja, alan lukea Groszin teorioita ruumiillisuudesta, vaikka siitä ei mitään hyötyä Vaaran suhteen olekaan. Saanpahan taas ajatukset sinnepäin.

Luin hesarista, että Deleuzea on suomennettu. Siinä taas lisää potentiaalisia asioita. Muutenkin muistin jo, että Suomeen tultaessa on kerrattava vähän Lacania ja Freudia. Tämä suo on loputon.

Käytiin lauantaina Pantheonissa. En muistanut, miten hieno se on. Puvis de Chavannen frescot, näköala Pariisin katoille, Foucault'n heiluri.

Täällä on tosiaan kesä nyt. Aurinko laskee yhdeksältä ja koko yön on lämmintä. Viimeksi on satanut noin kuukausi sitten.