Luin aamun Hesarista jutun otsikolla "Natsisarjakuva suututti juutalaisseurakunnan". Vihreä lanka oli julkaissut viime perjantain lehdessään Sami Ahon sarjakuvan (kuvassa yllä), jonka tarkoituksena oli kritisoida Israelin sotatoimia Gazassa. Kritiikki tehtiin sarjakuvassa ironisella huomautuksella, jonka mukaan Israelin lipussa oleva Daavidin tähti ja hakaristi ovat alkaneet muistuttaa toisiaan: "Tämä kuusisakarainen symboli on ruvennut muistuttamaan... tätä toista nelisakaraista symbolia." On aika selvää, että Vihreän langan tai taiteilijan ei ole ollut tarkoitus loukata sarjakuvalla juutalaisia kansanryhmänä - vaan nimenomaan kritisoida Israelin tämänhetkisiä toimia palestiinalaisia vastaan. Moni on kuitenkin kokenut, että sarjakuvassa esitetty tähti rinnastuu yleisellä tasolla Daavidin tähteen juutalaisten symbolina ja että sarjakuvan taustalla häilyy väite, jonka mukaan israelilaiset (tai pahimmassa tapauksessa "juutalaiset" ryhmänä) toimivat kuin natsit. Päätoimittajan mukaan sarjakuvassa näkyy selvästi, että kyseessä on Israelin lippu eikä Daavidin tähti ja ettei juutalaisten loukkaaminen ryhmänä ole tarkoitus. Toisaalta ainakaan hesarissa olleesta kuvasta tämä ei ihan tullut selväksi. Daavidin tähden ja natsisymbolin rinnastaminen on lisäksi ollut toisen maailmansodan jälkeen yleinen tapa esittää antisemitismiä kuvallisesti. Taiteilija tai lehti eivät ehkä tulleet ajatelleeksi näitä erilaisia konnotaatioita, tai sitten he ottivat tietoisen riskin pyrkiessään tuomitsemaan Israelin mahdollisimman kärjistetyin keinoin.
Näyttää siltä, että antisemitismin käsite on ihan yleisestikin alkanut nykypäivänä ottaa uusia muotoja ja linkittyä yhteen erityisesti Israelin toimintaan liittyvän ärtymyksen ja jopa vihan kanssa. Samaten tähän on liittynyt USA:n toimintaan Israelin tukijana (ja ylipäänsä maailmalla, Afganistanissa, Irakissa) kohdistuva kritiikki. Vihreän langan sarjakuva oli ainakin itselleni muistutus tästä huomiosta, jonka tein jo muutamia vuosia sitten. Israel ärsyttää ja tuo ärsytys yleistetään kohtuuttomalla tavalla yleisesti juutalaisia koskevaksi. Vanhat merkitykset karsiutuvat pois ja tilalle syntyy uusia. Ja tässä muutoksessa antisemitismin käsite ikään kuin lievenee: se ei olekaan enää muuta kuin vastalause Israelin politiikalle. Tämä on aika luonnollista, ja tapahtuu epäilemättä niiden ihmisten mielissä, joille holokausti ja natsi-Saksan teot ovat (ajatuksellisesti) kaukana. Unohdetaan, kuinka vakava sana antisemitismi on - ja miten musertavia ovat historia ja todellisuus tuon käsitteen takana.
Tuntuukin tärkeältä, että nykyisten valtioiden politiikka ja väärät teot pidettäisiin erillään menneistä tapahtumista - ainakin tätä aihepiiriä käsiteltäessä. Muuten mennään helposti harhaan ja tullaan tuottaneeksi sivumerkityksiä, jotka saattavat sisältää jotakin, mitä ei olla tarkoitettu. Antisemitismi johti 1930-40-luvulla natsi-Saksan suorittamaan massiiviseen kansanmurhaan. Ja tätä merkitystä se edelleen kantaa - huolimatta siitä, että tämä pääsisi joskus unohtumaan historian kulkiessa ja uusien vääryyksien tullessa vastaan.
Aivan toisena aikakautena, talvella 2008-2009 Israelin valtio vastasi palestiinalaisten ääriliikkeiden ohjusiskuihin hyökkäämällä Gazaan ja vetäytyi sieltä lopulta kansainvälisen painostuksen myötä. Samaan aikaan Israelia tukeva Yhdysvallat sai uuden toivoa herättävän presidentin ja entisten johtajien toivotaan joutuvan oikeuden eteen.
Olin sattumalta Berliinissä, kun Gazaa alettiin pommittaa. Siellä oli helppo pitää kaksi asiaa ja historiallista tilannetta erillään. Televisio näytti iltaisin Israelin sotatoimia, jotka suuri osa maailmaa tuomitsi jo silloin. Päivisin havaitsimme, miten vahvasti toisessa maailmansodassa murhattujen juutalaisten, mustalaisten, kommunistien, homoseksuaalien ja toisinajattelijoiden muisto on edelleen läsnä. Oli oikeastaan yllättävää, miten avoimella, kunnioittavalla ja - katuva on ehkä väärä sana - surevalla tavalla joukkomurha oli esillä Berliinissä eri monumenteissa, muureihin kiinnitetyissä laatoissa ja muistopatsaissa. Historia oli siellä paljastettuna kaikessa kaameudessaan, mitenkään peittelemättä tai siloittelematta, niin mikro- kuin makrohistoriankin tasolla, ihmisyksilöiden nimiä ja tarinoita myöten.
Natsisymboli kantaa vahvaa latausta. Sitä ei voi vaieta kuoliaaksi antamatta sille lisää voimaa, eikä sitä pidäkään poistaa kulttuurimme kuvastoista. Historiaa on kannettava mukana. Daavidin tähden, juutalaisten tunnuksena, rinnastaminen tuohon symboliin kuitenkin halventaa auttamatta toisessa maailmansodassa kärsineiden juutalaisten muistoa - näin merkit toimivat. Nuo kaksi merkkiä yhdessä vievät meidät semanttisesti 1940-luvulle - eivät tähän päivään.
Se, menikö Vihreä lanka sarjakuvallaan harhaan, riippuu oikeastaan vain siitä, onko kuvassa Daavidin tähti vai Israelin lippu. Vastaus on kuitenkin tulkinnan varainen.
Tylsintä asiassa on ehkä se, että kristillisten Bjarne Kallis yrittää nyt kalastella itselleen suosiota asian tiimoilta asettamalla Vihreät vastuuseen kuvasta. Vihreä lanka pahoitteli jo.
