perjantai 1. kesäkuuta 2007

Rytmiä

Olen herännyt ajatukseen, että myös varhain aamulla maailma on niin oma, että mihin tahansa voi keskittyä. Tällä viikolla Kristeva on edistynyt ja heinäkuun Suomen suunnitelmat seljenneet, vähän, pikkuhiljaa.

Pariisissa satelee vettä ja täällä on vieras käymässä. Pääsen silti juoksemaan Square Saint Lambertilla. Tämä on koti.

Suomessa ei sitten enää poltella ravintoloissa, kun palaan. Ihan mukavaa, että joku asia on muuttunut. Paino on sitten toisenlainen kuin ennen.

Ei kommentteja: