Pariisi on tästä kiireestä huolimatta näyttänyt taas uusia kasvoja.
Seurasin eilen Nathalie Sarrauten lapsuutta (Enfance) Montsouris'n puistoon, Cité Universitairen viereen, neljännentoista kaupunginosan ulkoreunamille. Helle jatkuu jo monetta viikkoa ja neljästoista on kuin koko eteläinen Pariisi: korkeita art nouveau-rakennuksia, brasserioita kadunkulmissa, rauhallisia katuja ja vilkkaita risteyksiä, pieniä vihreitä alueita ympäriinsä. Boulangereiden oviaukoille on tällä viikolla ilmestynyt jäätelökojuja ja pakastealtaita. Terassit leviävät entisestään ja ravintoloiden seinät katoavat. Nyt on keskikesä Ranskassa.
Montsouris'n puistolta on vuosisadan alussa mennyt raitiovaunukiskot St. Germainille (Sarrauten romaanissa matka tuolla ratikalla kotoa kouluun merkitsee lapsuuden loppua pienelle Nathalielle), ja toiset vanhat kiskot löysin tänään vahingossa Parc de Bercyn Yitzhak Rabinin puutarhasta. Kaupunkin kuitenkin muuttuu, nykyään kuljetaan metrolla - ja eilisiltainen bussimatka eteläistä Pariisia pitkin kotiin oli oudonlaista, kiireetöntä lystiä.
Tänään piti mennä Julia Kristevan luennolle Université Denis Diderot'hon (Paris 7) ja matkallani kohtasin Seinen varteen kolmanteentoista kaupunginosaan rakentuneen upouuden kampusalueen. Siellä Pariisin vanhoista myllyistä ja jauhohalleista on tullut yliopiston luentosaleja. Hyvältä näyttää. Ja jonakin päivänä näen ehkä vielä itse Kristevankin...
Kristevattomuuden korvasi toisella puolella jokea Jardin de Yitzhak Rabin, joka vetää jälleen vertoja muille Pariisin kauneimmille: jos rankkaamaa lähetään, voi olla, että puisto asettuu jopa André Citroënin edelle. Silloin Montsouris pääsisi samalle sijalle Brassensin kanssa, kaikessa ranskalaisuudessaan. Niiden takana on heti Buttes Chaumont ja Belleville. Mutta Luxembourgia ja Tuilerietä en psyty sijoittamaan minnekään.
Rabinin puutarhassa ruusutarha, ja juhannusruusu täydessä kukassa.
Esitelmä tehty. Paul Auster ja muuttuvat ruumiit odottavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti