Tätä kevättä on määrittänyt ennen näkemätön kiire, pitkä talvi (laitoin talvitakit säilöön kaksi päivää ennen vappua), yllättäen tullut aurinkoinen kevät helatorstaista alkaen ja helteet toukokuun lopusta eiliseen, jolloin sade taas alkoi.
Viime sunnuntaina loppui Lahden AMK:n taideinstituutin neljännen vuosikurssin opiskelijoiden opinnäytetyönäyttely Piste Kaapelitehtaalla. Montaa vastaavaa ei ehkä ole enää jäljellä, sillä kuvataiteeseen otettiin viimeiset opiskelijat viime vuonna. Näyttelystä jäivät mieleen Risto Lehtisen valtavat akryyli/tempera/öljymaalaukset, jotka olivat kuin tummia lampia sekä Anu Haapasen utuisat, violetinturkoosit öljymaalaukset.
Viikonloppuisen galleriakierroksen toisena kohteena oli Korjaamon Gallerian näyttely Sensibility: Santeri Tuorin tuttuja metsänkuvia, Sandra Kantasen hämyisiä maisemia, Markus Henttosen urbaania tilaa, Tiina Itkosen etelää ja Riitta Päiväläisen aivan ihmeellisiä, maisemaan maastoutuneita vaatekappaleita.
Ihmeellinen oli myös Susanne Gottbergin näyttely uudella Forsblomilla (kauankohan muutosta on?). Luulen nähneeni Gottbergin puupinnoille maalattuja läpikuultavia, puunsyyt esiin jättäviä teoksia joskus Esplanadilla, mutta nyt uutta oli se, että monella teoksella oli minimalismistaan huolimatta tunnistettava intertekstinsä. Kuvattuina oli taidehistorian klassikkomaalauksista poimittuja tiloja, joista on poistettu kaikki muu paitsi pieni yksityiskohta: kankaan laskos, päähine, pöytä. Esimerkiksi "Folded White" -teos (2012, öljy ja värikynä puulle) kuvaa Da Vincin viimeisen ehtoollisen pöytäliinaa - ja omaa materiaaliaan eli puuta.
Helsinki Contemporary -galleriassa oli puolestaan Ville Anderssonin, Saara Ekströmin, Liisa Lounilan, Jukka Rusasen ja Maiju Salmenkiven teoksia sekä Anssi Kasitonnin puolikas auto. Kehittelen mielessäni ajatusta, jossa Maiju Salmenkivellä, Tiina Mielosella sekä eräällä muutama vuosi sitten Kiasman Carnegie Art Award -näyttelyssä esiintyneellä taiteilijalla on jonkinlainen yhteinen tarina, mutta ilman kolmatta palaa (ja Carnegien sivujen ollessa vasta rakenteilla) tämä palapeli ei täydenny. Sen sijaan Jukka Rusasen upeat, pohjustamattomalle kankaalle maalatut ja kukka-asetelmiksi paljastuvat väripinnat alkavat nyt viikon jälkeen muistuttaa Heikki Marilan kukista, joita oli esillä vuosi sitten Tukholmassa Kuninkaallisella taideakatemialla, molemmissa on jotain hallitsematonta, vaikkakin Rusanen on vieno ja jopa hillitty siinä missä Marila puolestaan ennemminkin groteski.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti