keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Traaginen erehdys. "Evoluutio on sopeutumista oleviin oloihin, ei tuleviin."

Kyetäkseen paremmin uimaan ja sukeltamaan siivetönruokit olivat aikoinaan evolutiivisen hitaasti luopuneet lentotaidosta. Sukupuuton valossa se oli traaginen erehdys, mutta niin evoluutio toimii: eliöt sopeutuvat oleviin oloihin, eivät tuleviin, joista eivät vielä mitään voi tietää. Satojatuhansia tai miljoonia vuosia sitten siivetönruokit eivät olleet aavistaneet, että joskus vielä maailmassa olisi olentoja, jotka haluaisivat nukkua yönsä niiden höyhenten keskellä. (Maarit Verronen 2004 Keihäslintu, 160.)

"...olentoja, jotka haluaisivat nukkua yönsä niiden höyhenten keskellä"... Mukavia tuollaiset olennot. Verrosen romaanin siivetönruokki-intoilija on sympaattinen hahmo. Että jollekin kasvaa tärkeimmäksi ja merkityksellisimmäksi se, että saa jäljittää yli sata vuotta aiemmin sukupuuttoon kuolleen linnun elämää.

Viime aikoina olen tullut lukeneeksi kirjoja, joissa käsitellään yhteiskuntaa ja historiaa pikemminkin luonnontieteellisestä kuin humanistisesta näkökulmasta (jos nyt tällaista erottelua haluaa edes tehdä). Olen nähnyt, miten kehityskulkuihin syntyy sattuman kautta katkoksia tai miten evoluutio saa ennalta-arvaamattomia käänteitä ja muuttuu vastavoimakseen. Luonnontieteilijä-humanistien teoksia ja sci-fiä, Verrosta, Philip K. Dickiä jne. Näissä ekologisissa ja teknologisissa romaaneissa tuhoutuvat vuorotellen luonto ihmisen jäljiltä tai ihminen omilta jäljiltään. Eihän siivetönruokki ei ole ainoa eliö, joka ei kyennyt aavistamaan tulevia oloja.

Jäin lisäksi koukkuun Foxilla viime vuonna alkaneeseen scifihömppään "Terminator: the Sarah Connor Chronicles", jossa eletään vuodessa 2007 (kronologisesti toisen ja kolmannen terminaattori-leffan välissä) ja yritetään muuttaa tulevaisuutta ennen kuin kyborgit tuhoavat viimeisenkin ihmisen.

Juoniaddiktina on vaikea ymmärtää sitä, että Terminaattoreissa tulevaisuuden ja menneen välisissä muutosyrityksissä ei aina synny loogista lopputulosta. Miten tulevaisuuden John Connor voi olla sama John Connor kuin vuodessa 1987 tai 2007? Eikö mennyt kaiken aikaa muuta tulevaa toiseksi, sehän noissa on ideana? Eikö John Connor muka tuhonnutkaan itseään geeniperimältään sinä yksilönä, joka hänestä oli tuleva lähettäessään ystävänsä suojelemaan menneisyyteen äitiään ja ystävän muuttuessa hänen omaksi isäkseen? Monimutkaista. Vähän kuin saippuasarjaa spekuloisi. Mutta toisaalta voi lähteä miettimään, että ehkä John on silti identiteetiltään sama, biologiasta ja geeneistä huolimatta, sillä sama sankarillinen äiti pysyy. Ehkä äidin muuttumaton käytös ja suuri rakkaus tekevät pojasta joka kerta saman miehen. Tämä on ehkä tarinan lopullinen opetus, vielä ei voi sanoa. Tulossa on ilmeisesti elokuva Johnin aikuisuudesta siellä tulevaisuudessa, joskus vuonna 2009, meidän ajanlaskuamme. Sitä odotellessa...

Televisiosarjassa mielenkiintoista on myös kysymys robottien (tai kyborgien) mentaalisista kyvyistä (ne eivät ehkä nouse ensimmäisenä pohdinnan kohteeksi Schwarzeneggeriä katsoessa). Näyttää siltä, että Johnia suojelemaan lähetetty (tällä kertaa tyttö)robotti on sarjan mittaan hyvää vauhtia inhimillistymässä. Jos esimerkiksi taide tai luovuus toimivat subjektiuden mittareina, robotti on todella hankkimassa itselleen identiteettiä kiinnostuessaan empatian kysymyksistä ja taiteesta, kauneudesta, tanssista. Vähitellen hän ei ole enää ainoastaan rationaalinen ja intentionaalinen olento (molemmat kyvyt kyborgille ohjelmoitavissa) vaan myös tunteva ja kokeva yksilö. Sarjan ihmishahmot kuitenkin edelleen suhtautuvat tyttöbottiin vihattavana teknologisena oliona, joka uhkaa ihmiskuntaa ja jota ainoastaan käytetään välineenä ihmisten voiton saavuttamiseen. Villi veikkaukseni on, että sarjassa maailman kohtalon tulee kuitenkin ratkaisemaan ihmisten empatiakyky, ei se, saadaanko teknologian kehittyminen katkaistua ajoissa tai viimeinenkin robotti tuhottua maan päältä.

"Evolutiivinen hitaus", josta Verrosen katkelmassa puhutaan, ei toteudu tällaisessa menneen ja tulevaisuuden välillä liikkuvassa scifissä: evoluutiosta tuleekin silmänräpäyksessä tapahtuvaa kehitystä, sopeutumista tuleviin oloihin jossakin eri mahdollisten maailmojen väliltilassa, kun kaikki vaikuttaa kaiken aikaa kaikkeen ja menneisyys ja tulevaisuus muuttavat toisiaan hurjassa ajattomassa limbossa.

Erilaisia traagisia erehdyksiä...

Ei kommentteja: