Washingtonin kukkulat

Muutettiin hetkeksi kissavahdeiksi Washington Heightsiin (tai Hamilton Heightsiin, tai Sugar Hilliin -- joka tapauksessa Harlemin pohjoispuolelle kohtaan, jossa Manhattan kapenee ja nousee ylöspäin korkeiksi kukkuloiksi ja on leveydeltään enää Broadwayn, Amsterdam Avenuen ja St. Nicholas Avenuen mittainen).

George Washington kuulemma asui Morris Jumel Mansionissa itsenäisyystaisteluiden aikaan ja itse mansion on kuulemma Manhattanin vanhin rakennus (vuodelta 1765). (Tämän kertoi koiraa ulkoiluttava mies mansionin pihalla, myöhemmin Wikipedia tuki sanomaa.) Hieno näkymä kohti Bronxia.

Vielä vähän pohjoisempana, Manhattanin korkeimmalla kohdalla Washingtonin armeija kuulemma majaili ja voitti Fort Washingtonin taistelun marraskuussa 1776.

Morris Jumel Mansionin vierestä löytyy ylä-Manhattanin puu-Vallila eli Sylvan Terrace, jonka puutalot on rakennettu 1800-1900-luvun taitteessa.

Vieressä 162th Streetillä on puolestaan kivitalojen rivi, "roomalaista kertaustyyliä" 1800-luvun lopusta, joissa kellari ja ensimmäinen kerros on tehty ruskeasta hiekkakivestä. Vieressä on 1920-luvun lopun suoralinjaisia tiilitaloja (vaaleat tiilitalot tarkalleen vuodelta 1928).

Natural History Museum

Oskar, Jonathan Safran Foerin kirjan Extremely Loud and Incredibly Close (2005) kertoja, esittelee meille Lindan: "the neat old woman who volunteers to give tours at the Museum of Natural History".

Jouluviikon tiistaina kohdattiin tämä sama hahmo, tai ehkä sukulainen nimeltä Roberta, ja päästiin kierrokselle museon etnografiasiipiin: afrikkalainen ihminen, aasialainen ihminen...

Juostiin läpi salien ja näin Afrikka-osiossa sivusilmällä assin-alttarin, jolla on pronssisia pieniä esi-isiä, joille uhrataan ruokaa Beninissä ja muualla Guineanlahden ympäristössä. Kuljettiin sen ohi seinään kiinnitetylle pienelle alttarille (joka ei ollut missään vitriinissä vaan osa museon kalustusta), jonka joku oli tuonut tullessaan New Yorkiin. Opittiin, että New Yorkiin tuli paljonkin orjia Länsi-Afrikasta: täällä oli kauppiaita, jotka hyötyivät orjakaupasta ja kannattivat sitä pitkälle 1800-luvulle.

Yhdessä vitriinissä oli myös Arabian Valensia-vati rekvisiittana, ehkä sinisestä väristä kertomassa.

Joulukuun pakkaspäivät: lisää höyryjä, the High Line ja Bayview'n naisvankila

Oikeita pakkaspäiviä joulukuussa. Niin kylmä, että vaikea käydä lenkillä rannalla. Talvivaatteissa voi kävellä High Linea - olin matkalla Annie Leibovitzin näyttelyyn Chelseaan Greenwich Villagen ja West Villagen läpi, kun huomasin, että suurin osa ihmisistä kiipeää rappuja jonnekin ylös. Olin unohtanut koko High Linen olemassaolon, 2,5 kilometria puistokaistaletta kaupungin yllä kulkevilla vanhoilla rautatiekiskoilla Whitneyltä West 30th Streetille.

Leibovitzin näyttely "Women: New Portraits" oli puolestaan vanhassa, muutama vuosi sitten käytöstä poistetussa naisten vankilassa (Bayview Correctional Facility), joka vielä sitä ennen oli ollut merimiesten majatalo. Nyt rakennuksesta on tulossa toimitila erilaisille naisjärjestöille.

Carmen Herrera

"Unohdettujen" naistaiteilijoiden sarja jatkuu.

Carmen Herrera (s. 1915) Whitney Museumissa.

Whitneyn opas korostaa kaiken aikaa, ettei Herreraa haittaa myöhään tullut arvostus. Ja miten vaikeaa on tehdä näin täydellisiä geometrisia abstraktioita.

Thanksgiving

Joulun tunnelmaa kaupungilla: hiljaista, ihmiset lähteneet viettämään vapaapäivää ja pitkää viikonloppua. Mutta Macy's tavaratalon järjestämä paraati on selvästi iso juttu. Upper West Side kuhisee. Vaikea päästä Central Parkiin, ja joudun kiertämään luonnontieteellisen museon pohjoispuolelle ennen kuin löytyy kohta, jossa pääsee ylittämään kadun puistoon. Samalla näen ilmapallot lähtövalmiuksissa.

Sponge Bob, Angry Birds, joku outo kettu.

Roska-autot sulkevat autoilta kulun paraatialueelle. Nizzasta on todella vähän aikaa. Tällainen on vuosi 2016.

Selma ja tuoli jolla Martin Luther King jr. istui

Matkustettiin tänään Selmaan, jossa vuoden 1965 kansalaisoikeustaistelut saivat alkunsa. Käytiin talossa, jossa Martin Luther King jr. asui ja jossa marssi Selmasta Montgomeryyn suunniteltiin.

Wikipedia kuvaa asian näin:

On February 26, 1965, activist and deacon Jimmie Lee Jackson died after being mortally shot several days earlier by a state trooper, James Bonard Fowler during a peaceful march in nearby Marion, Alabama. To defuse and refocus the community's outrage, SCLC Director of Direct Action James Bevel, who was directing SCLC's Selma voting rights movement, called for a march of dramatic length, from Selma to the state capital of Montgomery.^[4][5] Bevel had been working on his Alabama Project for voting rights since late 1963.

The first march took place on March 7, 1965, organized locally by Bevel, Amelia Boynton, and others. State troopers and county possemen attacked the unarmed marchers with billy clubs and tear gas after they passed over the county line, and the event became known as Bloody Sunday.^[6][7] Law enforcement beat Boynton unconscious, and the media publicized worldwide a picture of her lying wounded on the bridge.^[8]

The second march took place March 9. Troopers, police, and marchers confronted each other at the county end of the bridge, but when the troopers stepped aside to let them pass, King led the marchers back to the church.^[9] He was obeying a federal injunction while seeking protection from federal court for the march. That night, a white group beat and murdered civil rights activist James Reeb, a Unitarian Universalist minister from Boston, who had come to Selma to march with the second group.^[10] Many other clergy and sympathizers from across the country also gathered for the second march.

The violence of the "Bloody Sunday" and of Reeb's death led to a national outcry and some acts of civil disobedience, targeting both the Alabama state and federal governments. The protesters demanded protection for the Selma marchers and a new federal voting rights law to enable African Americans to register and vote without harassment. President Lyndon Johnson, whose administration had been working on a voting rights law, held a historic, nationally televised joint session of Congress on March 15 to ask for the bill's introduction and passage.

With Governor Wallace refusing to protect the marchers, President Johnson committed to do so. The third march started March 21. Protected by 2,000 soldiers of the U.S. Army, 1,900 members of the Alabama National Guard under Federal command, and many FBI agents and Federal Marshals, the marchers averaged 10 miles (16 km) a day along U.S. Route 80, known in Alabama as the "Jefferson Davis Highway". The marchers arrived in Montgomery on March 24 and at the Alabama State Capitol on March 25.^[11] With thousands having joined the campaign, 25,000 people entered the capital city that day in support of voting rights.

The route is memorialized as the "Selma To Montgomery Voting Rights Trail," and is designated as a U.S. National Historic Trail.

Outo päivä - ja muotiblogaus

Outo päivä.

Pitäisi ostaa kesäkengät ensi viikon etelän kierrosta varten. Menin ihan lukkoon, tai joku kissa vei kielen, ensin kenkäkaupassa, kun kolme eri myyjää tuli vuorotellen juttelemaan moneen kertaa. Keräsin kangasläpsyttimeni ja pakenin paikalta. Kirpputorilla oli vähän normaalimpaa, sovitin jopa jonkun hylkäämää ruotsalaisen massamuotifirman tunikaa. Kahvilassa vielä kassalla katsoin parhaaksi pysyä mahdollisimman hiljaa. Sitten pöydässä aivastin ja polkupyöränsä kanssa kahville tullut poika sanoi bless you. Hyvä, vähän normalisoitui tämä.

Ja nyt minulla, kuten kaikilla muilla, on TOMS:it -- nuo 2010-luvun kiinantossut.



P.S. Fjällräven on lyönyt New Yorkissa läpi ja lujaa. Joka kolmannella vastaantulijalla on Kånken-reppu ja niitä on myynnissä jokaisessa vähänkään itseään trendikkäänä pitävässä kenkäkaupassa. Hennes & Mauritz, Fjällräven, kahvilaketju FIKA ja Brooklynin Ikea - niistä on elämä New Yorkissa tehty.