Muistan kotimaisen kirjallisuuden opiskelun ajoilta ajatuksen, jonka mukaan Kalevalassa on hämmentävää runojen näennäinen sitoutumattomuus historialliseen aikaan: se kertoo implisiittisesti 1800-luvun itäsuomalaisesta yhteiskunnasta ja kristinuskon saapumisesta Suomeen, mutta maisemat ja tarinat ovat rautakautisia. Beniniläisissä myyteissä ei ole samaa ongelmaa. Mytologiat kiertyvät yhteen historiallisten tapahtumien kanssa ja monet tarinat voi ajoittaa ja paikantaa Dahomeyn kuninkaiden mukaan. Myös vodun-jumalat liittyvät kuninkaisiin ja tiettyihin ajanjaksoihin, kun kukin on lisännyt pantheoniin omat suosikkinsa.
Tämän viikon historia- ja myyttiopintojen tuloksena olen oppinut, että nykyisen Beninin alueelle 1600-luvulta alkaen kasvaneen Dahomeyn kuninkaat olivat sotaista porukkaa, joka rakensi valtakuntansa lähinnä läheisiä kansoja ja heimoja orjuuttamalla. Portugalilaisten kanssa käydyn orjakaupan tuloksena kuninkaat saivat aseita, joilla orjuuttaa lisää ympäröiviä heimoja. Tätä jatkui 1600-luvulta 1800-luvun alkuun, jolloin orjakauppa vähitellen lopetettiin ja maa joutui tukeutumaan ihmiskaupan sijaan palmuöljyn ja tupakan välittämiseen. Samalla viimeiset kuninkaat liittoutuivat Ranskan kanssa puolustautuakseen Isoa Britanniaa vastaan – sillä seurauksella, että Dahomeysta tuli Ranskan siirtomaa 1800-1900-lukujen taitteessa.
Yksi kiinnostavimmista myyteistä on tarina heimopäälliköstä, joka halusi suojella kansaansa Dahomeyn orjakauppiaskuninkaita vastaan 1700-luvun alussa. Tarun mukaan hän muutti itsensä linnuksi ja löysi syrjäiseltä järvialueelta paikan, jonne hän johti kansansa turvaan. Tofunut olivat taitavia uimareita, kun taas dahomeylaiset eivät saaneet uskonnollisista syistä koskea veteen. Krokotiilien avulla tofunu-kansa rakensi veden keskelle Ganvien, joka nykyään on yksi Beninin merkittävimmistä historiallisista kylistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti