Haluan lukea lisää. Liikkua, aueta, hengähtää, rauhoittua.
Pariisi räpiköi talven ja kevään välissä. Tänään Eiffeltornin huippua ei näkynyt.
Täällä pitäisi elää ja olla kauan. Pitäisi olla mahdollisuus, aikaa.
Eilen jo päivällä tuli ajatus päästä Itä-Eurooppaan. Jos ranska lähtisi nyt sujumaan, parantaisin saksan nopeasti sivussa. Kieli on vapautta olla maailmassa, olla oma itsensä useammilla eri tavoilla, olla historiassa, olla identiteeteissä.
Käytiin eilen illalla katsomassa saksalainen elokuva Muiden elämä. Se kiteytti päivälliset ajatukset ja jatkoi jo aikaisemmin (ks. "Uudenlaisia subjektiuksia") alkanutta pohdintaa subjektiudesta. Siitä, minkälaisen ajan lapsia me olemme. Muiden elämä kuvasi itäsaksalaisten taiteilijoiden elämää stasin valvonnassa, yksilöllisyyden ja inhimillisyyden taistelua valvontakoneistoa vastaan. Berliinin muurin murtumisen muistan, mutta silti me tässä, tässä hetkessä ja paikassa, olemme jo terrorismin ajan subjekteja, ilmastonmuutoksen lapsia - jos jostain historiallisesta tilanteesta voi puhua. Miksi omaa aikaansa on niin vaikea arvioida ja silti se muokkaa meistä sen, keitä me olemme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti