Kiersimme tänään Jihyen kanssa 18 arrondisementissa Goutte d'Orin kortteleita, afrikansiirtolaisten vahvimmin asuttamaa aluetta Pariisin sisäpuolella. Tehtävänantona on "La conservation des traditions africaines dans le quartier Goutte d'Or à Paris" (Afrikkalaisten traditioiden säilyttäminen Goutte d'Orin korttelissa Pariisissa). Täytyy myöntää, että itse me sen muotoilimme - mutta ei vaihtoehtojakaan juuri ollut. Quartieriin on mentävä ja haastattelut tehtävä. "Toinen" "kulttuuri" kohdattava.
Barbésin metroasemalta Goutte d'Orille noustessa ensimmäiset kadut ovat täynnä arabien omistamia kauppoja. Keskellä päivää kaiken ikäiset miehet lorvivat kauppojen ja baarien oviaukoissa jutellen ja tuijottaen, huudellen. Itse lähinnä provosoidun, kävelen vielä varmemmin ohi. En edes kuule. Mutta luulen, että Jihyelle se on vaikeampaa. Olin kuulevinani, että joku huuteli jotakin kiinalaisesta tytöstä. Jihye tulee Koreasta. Ja muutenkin...
Korttelien keskellä on kuitenkin rauhallista. Siellä on Saint-Bernard kirkko, joka oli tasan kymmenen vuotta sitten syksyllä 300 laittomaksi siirtolaiseksi uuden lain vuoksi muuttuneen afrikkalaisen turvapaikkana, mielenosoituksen paikkana. Alueella on myös ainakin 3 sosiaalikeskusta, vahvaa asukastoimintaa, avustusta asunnonlöytämiseen. Netistä löytyy suuret määrät informaatiota siirtolaisten ja pakolaisten ongelmista, apuverkostoja, ratkaisuehdotuksia. Toki myös rasistisia ja nationalistisia sivuja. Yhden sosiaalitoimiston ikkunassa on ilmoitus:
"Grande fête: Les femmes africaines disent NON au sida".
Afrikansiirtolaisten naisten yhdistys järjestää juhlan AIDSin torjumiselle.
Goutte d'Orilla asuvat maahanmuuttajat ovat epäilemättä etuoikeutettuja (jos nyt näin voi sanoa; mutta tilanne Pariisin ulkopuolella on oikeasti todella paha, minunkin tarvitsee vain kuulla huhuja jälleen palavista autoista). He ovat Pariisin ytimessä, ainakin kohtalaisten asumisolojen keskellä, vilkkaan kansalaistoiminnan saavutettavissa. Eikä alue päivisin vaikuta pelottavalta. Kadut ovat siistejä ja valoisia ja niillä on ränsistyneitä ja hieman sotkuisia mutta sympaattisia ja toimivan näköisiä afrikkalaisten vaatteiden ja -ruokien kauppoja. Nuoret tummaihoiset vaikuttavat vihaisilta, mutta se varmaan kuuluu teini-ikään. Vanhat miehet ja naiset vaikuttavat mukavilta. Kortteliston sisällä olevat afrikkalaiskadut eroavat vahvasti metroasemien liepeistä - saatikka sitten esikaupunkialueista.
Uskaltauduimme kolmeen sosiaalitoimistoon kysymään alueesta. Kysymys oli tyhmä: "Anteeksi, olemme ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita ja teemme tutkimusta alueesta ja siitä, miten afrikkalaista kulttuuria säilytetään maahanmuuttajien keskuudessa." Jouduimme esittämään tämän kolmelle ranskaa täydellisesti puhuvalle tummaihoiselle naiselle. Tuntui siltä, että ihonvärin vuoksi pidimme heitä automaattisesti Afrikasta muutama vuosi sitten tulleina ja että kysymyksemme jotenkin sisälsi väitteen, että heidän pitäisi täällä Ranskassa jotenkin "säilyttää" omaa "traditiotaan". Mitä me edes tiedämme mistään afrikkalaisista kulttuureista? Huom. monikko. Ensimmäisessä paikassa nuori nainen tuntui havaitsevan lokerointimme ja totesi, ettei asu siellä (tietenkään, ei kai hänen ihonvärinsä kerro hänen asuinpaikkaansa) mutta opasti meidät ystävällisesti seuraavaan pisteeseen. Siellä kohtasimme kaksi yhtä ystävällistä naista, jotka ohjasivat meidät vielä eteenpäin.
Tuntuu jokseenkin lokeroivalta lähteä tällaiselta tietopohjalta tekemään yhtään mitään tutkimusta. Kaikkein ongelmallisimpana näen sen, että joudumme asettamaan täysin tuntemattomia, toisesta kulttuurista (oli se sitten ranskalainen, senegalilainen, haitilainen tai malilainen) tulevia ihmisiä tutkimuskohteen, objektin, asemaan ja sitten sanomaan hänestä luennolla mukamas jotakin viisasta: "Nainen 43v. ei ole säilyttänyt oman kulttuurinsa traditioita vaan on sopeutunut ranskalaisten ajamaan assimilaatiopolitiikkaan ja ranskalaistunut täysin". "Mies 65 v. ei ole integroitunut ranskalaiseen yhteiskuntaan, vaan elää kiinteästi afrikkalaisyhteisössä vailla kiinnikkeitä ranskalaiseen kulttuuriin." jne. jne.
Ainoa asia, mikä tähän tutkimukseen tuo mitään eettistä sävyä on se, että toinen tutkijoista on sentään aasialaisena itsekin potentiaalinen muukalaisvihan kohde (joskin kotoisin ilmeisen vauraasta Etelä-Koreasta) ja toinenkin edes nainen, joten ehkä me jossain määrin vältymme syyllistymästä eurooppalaiseen ylimielisyyteen ja pysymme samalla tasolla "tutkimuskohteen" kanssa. Jos osaisin paremmin ranskaa, sanoisin tämän kaiken esitelmää pitäessämme, mutta kielellisesti vammaisena, vähemmistönä, en pysty tällä hetkellä tämän tarkemmin ilmaisemaan mielipidettäni.
Huolimatta "tutkimuksen" ongelmallisuudesta pidän kuitenkin positiivisena kokemuksena sitä, että olemme saaneet jonkin verran faktatietoa Ranskan maahanmuuttopolitiikasta ja sen historiasta ja ennen kaikkea tietenkin kosketuksen toisiin kulttuureihin, varsinkin minun suomalaiseen ja Jihyen korealaiseen.
Raportoin luonnollisesti myöhemmin, miten seikkailu jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti