Lähtöjä

Elämä täällä on tiivistä ja sosiaalista. Jatkuvan "yhdessä olon" seurauksena syntyy samansuuntaista ajattelua, ymmärrystä ja lauseita, joiden juju kumpuaa niistä miljoonista pienistä väärinkäsityksistä, joihin täällä joutuu jatkuvasti. Paikallisilla pojilla on esimerkiksi tapana toistella englanniksi, että "we will be together", mikä kuulostaa suomalaiseen korvaan vähän samalta kuin "une promenade à la plage", mikä puolestaan tarkoittaa, ihan oikeasti, pikemmin perheen perustamista kuin mitään ystävyyden hierontaa (vaikka tämän pojat kyllä tiukasti kieltävät).

Tässä yhteisessä elämänpiirissä on sellaista korvaamatonta tietoa, kuin että pizzan saaminen Marcelilta kestää pitkään, 10 000 frangin seteleitä on turha yrittää saada rikottua muualla kuin ranskalaisravintoloissa, että koko ajan jäädään velkaa pastiskaupan tädille tai hän meille.

Me olemme alkaneet kutsua itseämme jovoiksi - ja kännykkään tuleekin viestejä, jotka alkavat "Hi Anna, tell jovos that...". Meillä on täkäläisestä näkökulmasta riemastuttavia projekteja, kuten kadonneiden museoesineiden metsästystä, lintujen bongausta, vateja päänsä päällä kantavien naisten valokuvausta. Muusikko on epäilemättä normaalein ammatti, kielten opetusta voisi myös tarjota.

Tänään porukka vähenee, kun moni lähtee takaisin Suomeen. Sen kunniaksi pihalla käy jos jonkinlaista hyvästelijää. Pyykkituvassa lauletaan nauhalle Maamme-laulua, nainen kantaa kanoja päänsä päällä, reggae-hippi hakkaa balafonia terassilla. Vaihdetaan valokuvia ja sanotaan hyvästejä. Osa valmistautuu palaamaan Suomeen, osa taas uudenlaiseen elämään täällä.