Lomabisneksiä

Grand-Poposta reilu 10 kilometriä itään on suistoalue, jossa Mono-joki kohtaa meren. Paikkaa kutsutaan Bouche du Roi:ksi, kuninkaan suuksi, ja se on pitkänä jatkuvien hiekkarantojen lisäksi Grand-Popon tärkein nähtävyys. Tästä syystä se on myös keskeisin osa paikallista turistibisnestä ja oikeastaan lähes kaikki kyläläiset jotka tunnen saavat osan elannostaan järjestämällä sinne retkiä.

30 000 frangilla voi vuokrata itselleen katoksellisen veneen kuskeineen ja olla itse itselleen oppaana, mutta hauskempaa, hämmentävää, koomista, hermoja riistävää ja aivan mainiota on säätää asiaa yhdessä opaskavereiden kanssa. Silloin kutsutaan paikalle ylimääräisiä ihmisiä, tulkkeja ja hengaajia, ajellaan mopolla edes takaisin, haetaan ruokaa, kärrätään djembeä ja rakennetaan veneeseen katosta, kun todetaan, ettei keskipäivän venematka ilman auringonvarjoa onnistu. Aikaa menee mahdottomasti, kaikki suunniteltu ja toivottu tehdään vaikka läpi harmaan kiven. Suomalaiset repivät hiuksiaan, paikallisten mielestä kaikki sujuu aivan normaalisti.

Opin jo aika alussa, että täällä ei pidä toivoa mitään, sillä ihmiset alkavat toteuttamaan toiveita, vaikka se olisi kuinka mahdotonta. Viaton pyyntö coca colasta ruokajuomaksi saattaa aiheuttaa ravintolan mopon käynnistymisen ja tarjoilijan katoamisen juomametsälle tunniksi tai puoleksi. Myöhemmin jostakin kaukaa löydetyn limun kanssa hiippaillaan takakautta sisään ja tuodaan se tarjottimella pöytään. Tai kun ravintolassa kysyy, mitä täällä on, vastaa tarjoilija, että "riisiä" – ja puolen tunnin päästä joku ilmestyy paikalle riisisäkin kanssa. Mikään ei ole mahdotonta, ongelmallista tai liian suuren vaivan takana. Kääntöpuolena ovat pitkät odotteluajat, ja mopojen bensakulut.

Yritän joskus kysellä mentaliteetista, ja saan vastaukseksi kategorisen imperatiivin: sinäkin tekisit saman minulle. Hassua vieraanvaraisuutta, joka bisneksenä on vähintään omalaatuista.