Matkan puoliväli alkaa olla lähellä. Kolme kuukautta takana, kolme kuukautta edessä. Stressitöntä elämä täällä ei ole, mutta vakaata se on. Ja kaikenlaisesta hössötyksestä huolimatta aika harmonista. Katkos elämään Suomessa on lähes täydellinen: jossain on avaamattomia posteja ja lukemattomia uutisia, kavereita ja suunnitelmia ensi syksylle ja ensi vuodelle. Jopa facebook on ovela: se valikoi täällä tapahtuvat asiat etusivulle – kaikki muu yrittää kadota internetin syövereihin. Suurin osa ajasta on mennyt käytännön elämän hahmottamiseen: missä ovat torit, lääkärit, lähetystöt, kivat ravintolat, mukavat katukeittiöt; mitä on Cotonoussa, Abomeyssä, Ouidahissa, Natitingoussa; monelta syödä, juoda, nukkua ja kenen asioita hoitaa, puheluita soitella, papereita siirrellä.
Kaiken keskellä yritän olla museosalapoliisina. Varastoista löytyy unohdettuja pinoja ja pussukoita, veistoksia, maalauksia. Merkitsen niitä ylös lähtöäni ajatellen. Jonkun on löydettävä ne uudelleen myöhemmin.
Tänään löysin kehystetyn akvarellitriptyykin, jonka joku suomalainen on tänne jättänyt. Se kuvaa kolmea televisioruutua, joista ensimmäisessä on kuva Twin Peaksin alkuteksteistä jokineen ja vuorenhuippuineen. Keskellä on tekstitön televisioruutu, ehkä otos maisemakohtauksesta. Kolmannessa kuvassa on kaksi hiekkasärkkää, kuohuva meri ja teksti "Grand Popo". Tajuan, että joku muukin on havainnut yhteyden.
Ehkä kaikissa maailman laidalla sijaitsevissa kylissä on jotakin samaa. On ihmisiä, joiden tarinat tulevat tutuiksi ja läheisiksi. Perhesuhteita, persoonia, työkuvioita. Arkea ja elämää, joka on kovin erilaista kuin suurissa kaupungeissa, joissa kukaan ei tunne toisiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti