Emme kirjoita neurooseillamme. Neuroosi ja psykoosi eivät ole elämän läpikulkureittejä vaan tiloja, joihin pudotaan, kun prosessi on keskeytynyt, kuten 'Nietzschen tapauksessa'.
Sitä paitsi kirjailija sellaisenaan ei ole sairas vaan pikemminkin lääkäri, minän ja maailman lääkäri. Maailma on kokoelma oireita, jotka yhdistyvät ihmisessä sairaudeksi.
Kirjallisuus näyttäytyy siis pyrkimyksenä terveyteen: kirjailijalla ei välttämättä ole suuri terveys (tässä on samaa moniselitteisyyttä kuin atleettisuudessa), vaan hänellä on vastustamaton ja pieni terveys, mikä johtuu siitä, että hän on nähnyt ja kuullut asioita, jotka ovat liian suuria ja voimakkaita hänelle, tukahduttavia asioita, jotka tyrehdyttävät läpikulun antaen hänelle kuitenkin tulemisia, jotka suuri terveys tekisi mahdottomaksi. (Deleuze 2007 Kriittisiä ja kliinisiä esseitä, 20-21.)
Tästä on hyvä jatkaa omia töitä: prosessinalaisuuden ja dynaamisuuden merkitys niin tekstille kuin elämällekin, kielelle ja subjektille. Maria Vaarakin kirjailijana on pikemminkin näkijä ja hoitaja kuin skitsofreenikko tai melankolikko. Sairaus on pysähtyneisyyden tila, jonka kirjoitus ruumiillisena ja transgressiivisena voi rikkoa.
---
Uskomatonta, mitä kaikkea kiinnostavaa tänä vuonna julkaistaan ja suomennetaan: tuo Deleuzen esseekokoelma tuli nyt keväällä, samaten de Beauvoir-kokoelma, ja syksyllä odottaa Anti-Oidipus-suomennos, Sakari Katajamäen ja Harri Veivon Avantgarde- ja kokeellinen kirjallisuus, Päivi Lappalaisen ja Lea Rojolan toimittama Women's voices, Rita Dahlin toimittama Kyltymätön uuni... saatikka sitten kaikki kaunokirjallisuus!
5 kommenttia:
Mutta onko se kuitenkaan oikein tulkita (tai edes anti-tulkita) tekstiä kirjoittajan mahdollisen sairauden mahdollisena pysähtyneisyyden rikkomisena? Minkälaisen palveluksen Tekstille (ensin kirjoitin pienellä, mutta muutin mieleni) tekee se, että tekijä edes otetaan huomioon? Emmekös me ole kuolleet jo moneen kertaan, paisti markkinoinnilta ;). Tai ehkä kirjailija edustaa tosimaailmassa kirjan ruumiillista vastinetta (kirja toimii metaforana kirjailijan hyvin ruumiillisesta olemuksesta? Hmh).
On aina tehokasta käyttää metaforia ja allegorioita, kun puhutaan jostain vaikeasti tavoitettavasta ja se onkin ainoa tapa jakaa se (miete, asia, kokemus). Kirjailija - lääkäri. Mutta onko se olennaista? Eikö tekstiä pitäisi lukea niin kuin kaikki siinä olisi täysin tarkoituksellista, ei esimerkiksi merkki neuroosista tai sen pannan rikkomisesta. Vai mitä mieltä olet Vaaran tapauksessa? Tarvitaanko hänen tekstiensä merkityksellisyyden tueksi sairaskertomusta? Pitääkö näkemisen erilaisuus perustella vai pitäisikö sitä vain tulkita (huokaus) suhteessa maailmaan...
Oi, perustavia kysymyksiä! Tästä tuli paljon asiaa :)
Kannatan (tutkimusta tehdessäni) jonkinlaista hyvin artikuloitua ja läpinäkyvää heilahtelua kirjailijan ja tekstin subjektin välillä - Vaaran tapauksessa siis. Johtuen siitä, että Vaaran teksti itsessään on niin avoimen elämäkerrallista. Ja toisaalta siitä, että se itse myös eksplisiittisesti rikkoo perinteisiä käsityksiä niin elämäkerrallisuudesta kuin myös subjektista (koherenttina, "todellisena", tekstin ulkopuolella syntyvänä): Vaaran kirjojen subjekti on ehdottomasti Tekstissä, sen prosessissa, syntyvä subjekti. Ja toisaalta, tämä tekstin prosessissa syntynyt subjekti on myös pidellyt tosimaailman Maria Vaaraa elävien kirjoissa (jostain syystä minua kiehtoo tämä "kliininen" puoli kirjallisuudessa: prosessinalaisen, transgressiivisen kielen konkreettiset vaikutukset psyykelle - joita siis Kristeva on ennen kaikkea tutkinut). Tässä siis heilahtelu!
Tämän oudon todellisuus-kirjallisuus heilahtelun artikulointi tuntuu merkitykselliseltä myös sen vuoksi, että Vaara on sitä itse painottanut omaa tuotantoaan kommentoivissa (kaunokirjallisissa [syntyy outoja meta-meta-meta-tasoja, kun omaelämäkerrallinen tuotanto on niin laaja]) teoksissaan: Vaara kirjoittaa myöhemmissä romaaneissaan paljonkin oman kirjoittamisensa terapeuttisista vaikutuksista. Tasapainoillaan siis tekstuaalisen ja aktuaalisen todellisuuden välisessä maastossa.
On totta, että tällaisen aiheen ja tutkimuksen vaarana on aina se, että ajaudutaan kirjailijan psykologisoinnin puolelle ja tuhotaan kaikki se, mikä on merkityksellistä ja mikä on ollut koko kirjoittamisen pointti alun alkaenkin: kirjoittaminen itsessään, teksti ja sen vaikutukset. Formalisointi ja psykoanalysointi eivät ainoastaan tee vääryyttä kirjalliselle teokselle vaan samalla, koska Vaaran teoksilla on selvä funktio ("kertoa itsensä eheäksi"), estävät tuon funktion toteutumisen, sillä ainoa keino/tapa tuolle "eheytymiselle" on jatkuva liikkeessä oleminen, rajojen rikkominen ja uusiutuminen - Tekstin vapaus. (Tästä kaikesta Kristeva kirjoittaa paljon.)
Ehkä tämä vastaa myös kysymykseen tekstin osien tarkoituksellisuudesta?: kaikki kirjoitettu on osa tekstuaalista prosessia, ja siten merkityksellistä - oltiinpa sitten vaipumassa kielen ja kommunikaation ulkopuoliselle (ruumiin, non-sensen) alueelle tai pysyttiin edelleen symbolisella, "merkitsevällä" tasolla.
Ja aivan, Vaaraa voisi tosiaan tutkia ilman sairauskertomusta - kaikki tärkeä, eli juuri subjektin rakentumisen tematiikka, tasapainoilu kielen ja sen ulkopuolisen välillä, nousee esiin tekstistä itsestään. Mutta toisaalta sairauden tematiikka, ja nimenomaan diagnosoinnin ja lokeroinnin väkivalta, nousee kyseisissä teoksissa niin tärkeälle sijalle, ettei sairautta tee mieli ajaa pois käsittelystä. Siitä tulee nimittäin myös eräänlainen eettisyyden ("Marian etiikan") perusta (Claes Andersson on myös kirjoittanut tästä suhteessa Vaaraan). Kyse on siis lähinnä painopiste-eroista: poeettisen kielen analyysi ei välttämättä kaipaa psykoanalyyttisiä käsitteitä mutta joskus ne saattavat avata uusia ulottuvuuksia tekstille, ja yhteiskunnalliset ja eettiset ulottuvuudet puolestaan syntyvät nimenomaan sairauden ja sen merkitysten analyysin kautta.
Ai niin: Deleuze muuten myös kritikoi rankalla kädellä kirjallisuuden "psykoanalytikoimista". Luulen, että yritin, toivottavasti onnistuin, tuossa edellä kuvata myös tätä Deleuzen ja Kristevan harjoittamaa kirjallisuudentutkimuksen alaa, joka tosiaan toimii metaforien ja allegorioiden avulla, psykoanalyysin vanavedessä, kirjailijan ylösnousemuksessa, kyllä, mutta ennen kaikkea subjektin tekstuaalisuutta ja kirjallisuuden outoutta ylistäen.
En malta olla lainaamatta vielä Lea Rojolan vuonna 1991 julkaistua (vähän kryptistä mutta mielenkiintoista) artikkelia (teoksesta "Tutkimuksen tila ja tulevaisuus"), jossa Rojola puolestaan hahmottelee kirjailijan ylösnousemusta:
"Minusta ruumiillisuuden mukaanottaminen toisi väistämättä myös kirjailijan uudelleen mukaan, uudenlaisena. Kirjailija ei olisi entinen neron henki, vaan uusi ruumiillinen entiteetti. Tälloin olisi mahdollista purkaa ruumis/henki-vastakkainasettelua ja siten myös koko taiteentutkimuksen perusoletuksia. Itsestään selvästi ruumiin mukana tulisi myös sukupuolisuus aivan olennaisella tavalla tutkimukseen, koska on vaikea kuvitella, millainen olisi neutri, sukupuoleton ruumis. Kenties tämäntyyppinen uudenlaisen ja erilaisen tiedon, ruumiin tiedon, etsiminen muuttaisi myös tutkimuksessa ilmenevän subjekti-objekti-relaation. Tällöin ruumis palvelisi subversion ja vastustuksen taktiikkaa. Sen avulla olisi mahdollista etsiä binaarisuuden ulkopuolella olevia ajattelutapoja, jolloin vallan ja alistamisenkin suhteet väistämättä muuttuisivat."
Vielä :) Puhuin tuossa nimenomaan Vaaran proosatuotannosta. Hänen runoutensa on nimittäin vähän toinen asia: se kulkee proosatuotannon polkuja ja toistaa samoja aiheita ja teemoja muttei eksplisiittisesti ilmoita olevansa omaelämäkerrallista eikä puutu sairauden kysymyksiin (juurikaan). Antaisin siis mielelläni, runoja analysoidessani, kirjailijan levätä rauhassa.
Niin minäkin. :)
"Herätessä
pitää puhua hiljaa
kunnes oma ääni
voittaa unen äänet
ja käsi tietää
kenen se on."
Jk. Ja miten epäreilua onkaan, että toinen saa kirjoittaa maailmaa sellaisella nimellä kuin Vaara?
T: Henrikin poika
Ei huolta! Vaara on nimittäin taiteilijanimi ;). On sillä tosin yhteys myös tosielämään: isän nimi ja kotikylän nimi. Maria puolestaan on täysin toisaalta lainattua, ilmeisesti kaikki raamatulliset konnotaatiot mielessä pitäen.
Lähetä kommentti