Terveisiä Chateaurouxin läheltä maaseudulta. Ranskaan saapui takatalvi vesisateineen. Silti maalla saattoi ratsastaa hevoskärryillä. Pienen pieni ranskalainen kylä.
Viimeiset kolme päivää Aix-en-Provencessa. Kävin Cezannen ateljeessa kukkulan rinteellä. Muistelin Toscanaa. Näin Marseillessa meren ja katolilaisen kitchin. Aixin kauniit talot.
Nuoria, älykkäitä ihmisiä.
Luin junassa Blanchot'n Kirjallista avaruutta. Héloïse nauroi aiemmin päivällä kirjoittaessaan sähköpostinsa Blanchot'n nimen alle kalenteriin.
Kafka kirjoitti päiväkirjaansa tammikuussa 1922:
"Kohtauksia tiellä, illalla, lumessa. Mielikuvitus on aina sekoitus, vähän tähän tapaan: tässä maailmassa tilanne olisi hirvittävä - tässä, yksin Spindermühlessä ja kaiken lisäksi hylätyllä tiellä, jolla kompastelee jatkuvasti pimeässä, lumessa; kaiken lisäksi tiellä ei ole suuntaa eikä maallista päämäärää (---); kaiken lisäksi olen täällä itsekin hylättynä (---), en kykene olemaan kenenkään tuttu, en kykene sietämään tuttavuuksia, olen pohjimmiltani täysin hämmästynyt törmätessäni iloiseen seuraan tai lastensa kanssa kulkeviin vanhempiin (---); kaiken lisäksi olen hylätty paitsi täällä myös ylipäänsä, jopa 'synnyinmaassani' Prahassa, eivätkä ihmiset ole hylänneet minua, se ei olisi pahinta, sillä niin kauan kun on elämää, voin aina juosta heidän peräänsä, vaan minä olen hylännyt ihmiset, voimani on hylännyt minut muiden ihmisten suhteen; olen kiitollinen henkilöille, jotka rakastavat minua, mutta minä en pysty rakastamaan, olen liian kaukana ja liian poissuljettu; koska olen kaikesta huolimatta ihminen ja koska juuret haluavat ravintoa, minulla on epäilemättä 'alhaalla' (tai ylhäällä) edustajani, surkeat ja riittämättömät näyttelijäni, jotka riittävät minulle (tosiasiassa ne eivät mitenkään riitä minulle ja siksi olenkin niin hylätty), ne riittävät minulle juuri siitä syystä, että tärkein ravintoni tulee muista, toisenlaiseen ilmaan kiinnittyneistä juurista, nuokin juuret ovat surkeita mutta ne ovat kuitenkin elinkelpoisempia. Näin päädyn mielikuvien sekoitukseen. Jos kaikki olisi sitä, miltä lumisella tiellä näyttää, se olisi pelottavaa, olisin eksyksissä, ei siinä mielessä, että kyse olisi uhasta, vaan välittömän teloituksen mielessä. Mutta minä olen toisaalla. Mutta ihmisten maailman houkutusvoima on hirmuinen ja hetkessä se saa unohtamaan kaiken. Mutta oma maailmani houkutusvoima on myös suuri, minua rakastavat ihmiset rakastavat minua, koska olen 'hylätty', ei sillä tavalla kuin Weissin tyhjiö, vaan koska he tuntevat minun olevan vapaa liikkumaan toisina, onnellisina aikoinan, vaikken täällä pystykään liikkumaan mihinkään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti