Lost in Translation

Juttelin muutama päivä sitten puhelimessa L:n kanssa, joka oli Cotonoussa käymässä. Meille oli neuvottu sieltä supermarché, josta saa kaikenlaisia asioita, joita länsimaissa on tapana saada kaupasta. Siellä olikin kuulemma esimerkiksi viiniosasto (!), ja mieleen piirtyi kuva Pariisin Bonne Marché:sta shampanjoineen ja ostereineen. L kertoi olevansa ostamassa mangoja. Ihmettelin hetken, mutta hyväksyin tiedon ja välitin sen puhelun jälkeen eteenpäin: "Sieltä saa kaikkea! …L. osti mangon". Oli mahdotonta hahmottaa, että kyse voisi olla jostakin muusta kuin hedelmistä, ja samalla ostoksessa ei ollut mitään järkeä. Jos täältä jotakin saa, niin mangoja.

Myöhemmin kävi ilmi, että Cotonoussa sijaitsevassa tavaratalossa on ihan oikeasti Mangon vaateliike. Siinä ei vaan myöskään tuntunut olevan mitään järkeä: Cotonou on "kaupunki", jonka teistä puolet on hiekkaa ja rakennukset korkeimmillaan kaksikerroksisia. Valitsin tulkintavaihtoehdon, joka jollakin tapaa oli enemmän uskottava.

Suurin osa väärinymmärryksistä, käsittämättömyyksistä ja ihmeellisyyksistä johtuu täällä siitä, että kontekstit vaihtelevat liian radikaalisti. En ymmärtänyt aluksi ihmisten tervehdyksiä, sillä en ymmärtänyt, mitä järkeä on kysyä keltään "onko hän saapunut hyvin". Samalla logiikalla en pystynyt ymmärtämään Mangon oikeaa merkitystä, vaikka puhuin suomea suomalaisen kanssa.

Tänä iltana tilasin ravintolassa karahvin sodabia (paikallista jännää palmuviinaa) ja tarjoilija sanoi käyvänsä tutkimassa onko sitä. Vähän ajan kuluttua hän palasi takaisin viiden ananaslautasen kanssa ja jakoi ne pöytään. Vähän ihmettelimme, mutta söimme ananaksemme suomalaisina mukisematta. Ilmoitin alkavani vähitellen luovuttaa kommunikaatioyritysteni kanssa. Laskussa ei onneksi ollut mainittu sodabia saatikka ananasta. Yksi tulkintamahdollisuus on, että ananas tuli jotenkin sodabin hyvitykseksi – tämä ei vaan tullut puheeksi, ei ehkä tarvinnut tulla.

Opettajat eivät täällä tiedä, koska heidän oppilaillaan on koeviikko tai lomaa. Suurin osa asioista tulee jotenkin puolittain yllätyksenä tai yhtäkkiä. Puhelimilla soitellaan edes takaisin, muutaman metrin välimatkoja ja monia kertoja päivässä – ikään kuin se korvaisi yleisen hämmennyksen. Se auttaakin vähän, sillä aikataulut muuttuvat jatkuvasti. Ilman puhelinta tuskin kukaan onnistuisi olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan – huolimatta siitä, että myös välimatkat ovat minimaalisia. Lopputuloksena on kaikenlaisia onnistumisia. Kulku niitä kohti on vain yhtä kaaosta.