Tänään on elokuun viimeinen päivä. Kesäloma loppui jo reilu viikko sitten ja nyt olisi aika asennoitua syksyyn, ottaa arjesta kiinni ja nauttia pimenevistä illoista, kylmenevistä aamuista ja syksyisestä auringosta ja tuulesta.
Hetki sitten järjestettiin taas Töölönlahden kuutamouinti ja lenkkeilin sinne töiden jälkeen katsomaan mitä tapahtuu. Oma uimapuku olisi ollut kiva olla mukana. Moni teki viidensadan metrin matkan lahden keskellä olevalle suihkulähteelle ja rannalta katseltiin lähteen päälle kipuajia. Kaupungin valot valaisivat loppukesän pimeyttä ja kuukin pilkisti taivaalta.
Elokuun viimeisen sunnuntain vietin eilen poissa kaupungista, kodissa, josta muutin kohta kymmenen vuotta sitten. Kävin lenkillä vanhoissa tutuissa metsissä, uimarannalla ja pururadalla. Yritin kiertää lampea, mutta kaislat estivät. Löysin tutut kivet ja puut ja mietin, miten metsääkin on hahmottanut kuin kaupunkia. Nimet ja merkitykset eri paikoilla, majoja, suunnannäyttäjiä. Rämmin kesantoisen pellon läpi ja löysin punajuuria, kauraa, rypsiä ja hirvenmetsästystorneja. Yksi metsä oli kaadettu, joitakin pieniä alueita asfaltoitu. Lähes jokaisen talon pihaan oli ilmestynyt iso trampoliini; lapsiperheitä on kai enemmän kuin koskaan ennen.
Lapsuuden järven rannalla mietin maiseman tuttuutta. Miten kymmenenkin vuoden jälkeen jokin maisema voi olla niin perinpohjaisen muuttumaton ja oma. Muistin paikkaan liittyviä esineitä, pyyhkeitä ja uimapukuja, joiden olemassaoloa en aktiivisesti enää tunnistaisi, samoin hetkiä ja ihmisiä, tapahtumia, auringon suuntia ja pilvien liikettä.
Tänä vuonna loppukesästä jäi mieleen Tallinna. Muutama viikko sitten tehdyllä matkalla ja opin että muut suomalaisturistit katoavat, kun mennään Raatihuoneen toria syvemmälle vanhaan kaupunkiin. Kunstimuseumilla ja vanhan kaupungin näköalapaikalla on ehkä muutama kulttuurituristi, muut jäävät satamaan ja vanhan kaupungin edustalle. Kiivettiin Olavisten kirkon torniin, käveltiin vanhassa kaupungissa ja Kadriorgin puutarhassa yhdessä keskieurooppalaisten ja heidän opaskirjojensa kanssa.
Illallinen oli elämys. Löydettiin vanhasta kaupungista pieni, ehkä 15 paikkainen italialainen viinibaari ja valittiin se sen perusteella, miten iloinen ja rento tunnelma avonaisista ikkunoista välittyi alas kadulle. Ruoka laitetaan asiakaspaikkojen vieressä olevassa pikku sopessa, jonka edessä oleva tiski on täynnään erilaisia italialaisia leikkeleitä ja juustoja. Seiniä peittävät hyllyt notkuvat viinipulloja. Listalta löytyvät antipasto, primo, secondo ja dolce. Syötiin chilisiä ja päärynä-juusto bruchettoja, pastaa ja juustoja - pecorinoa, parmesaania, taleggiota ja morbier-tyyppistä tuhkajuustoa (mikäköhän sen nimi oli?) - ja juotiin pullollinen punaviiniä. Jälkiruuaksi lasilliset limoncelloa. Paikan nimi oli Il Gallo Negro ja se löytyi Rataskeavulta vähän ylös kukkulalle kohoavasta kujasta länteen. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti