Beili Liu: "Viettelys/Pudotus" 2009Materiaalissa sen menneisyys ja historia on aina vääjäämättä läsnä. Tekstiilimateriaaleissa tämä menneisyys on usein merkityksiltään niin inhimillistä, läheistä ja helposti hahmotettavaa, että se viettelee esineiden ja kuvien olemuksen pohdintoihin aivan huomaamatta, kuin varkain.
Tekstiili tässä ajassa on monimuotoisuudessaan vailla vertaa. Se polveilee eri tulkintojen, tekniikoiden, tekemisen tapojen, sukupuolten, sukupolvien ja näkemyksien loputtomana virtana. (Näyttelyteksti, It is Beautiful Here, Fiskarsin Ruukki 10.5.-27.9.2009.)
Kirjoitin kauan aikaa sitten sanasen leikkivistä surrealisteista Palais de Tokyossa otsikolla Aikuisten miesten leikkejä. Toinen Fiskarsin tämänvuotisista kesänäyttelyistä, "It is Beautiful Here", herätti samankaltaisia riemun tunteita, tosin vielä positiivisemmin, vailla surrealistien kiintymystä outoon, pelottavaan, rikottuun - joskaan myöskään vakavilta aiheilta ei vältytä.
Nyt leikkivät naistaitelijat (ja toki muutama mieskin) ja lopputuloksena on kuvataidetta, joka on tekijälleen ja katsojalleen ilon ja naurun, hämmästyttävän havainnon ja hyvien oivallusten lähde, ei aina raskasta, ei aina suurta, mutta ajattelultaan innovatiivista ja ilmaisutavoiltaan tuoretta, visuaalisesti kauniiseen yhdistettynä.
Näyttely on "tekstiilinäyttely", mutta samalla paljon enemmän (jos kuvittelee, että tekstiilinäyttelyissä on kyse lähinnä käsitöistä ja tekstiiliteollisuudesta). "It is Beautiful Here" nostaa funktionaalisen - sen mikä on käytössä ja arjessa kaunista, hyödyllistä ja tarpeellista - imaginaariselle tasolle, leikiksi eri materiaalien ja tekniikoiden, mielikuvien ja kokemusten välillä.
Tekstiilillä voi maalata kuvia ja muotoja. Sillä voi muistuttaa materiaalien tunnosta, nostaa pintaan vanhoja kokemuksia. Sillä voi rakentaa herkullisia tiloja, muotoja ja rakenteita. Mitä me olisimmekaan, ilman fyysisiä muistikuvia kankaiden, lankojen ja villan eri tekstuureista, pehmeydestä ja lämmöstä, linjoista ja muodoista? Ilman räsymattoja, pumpulituppoja, pitsipäiväpeittoja, lankarullia...
Yksinkertaisilla teoilla näyttelyn taiteilijat rakentavat riemastuttavia ideoita ja mielikuvia. Tellervo Viitaniemi kehittää valokuvia kankaalle ja mieleen nousee ajatus pukeutumisesta kuviin, mutta myös menneet ihmiskohtalot ja niiden kulku ajassa ja muistoissa. Maija Lavonen puolestaan muodostaa tekstiilejä valokuidusta, samaten Kazuyo Nomura viitaten ehkä jonnekin tulevaan mutta samalla hyvin tuttuun. Pukeutua valoon.
Anneli Sainion pehmeyttä jäljittelevät pitsineliöt tilkkupeitossa ovatkin keramiikkaa, Severija Incirauskaite-Kriauneviciene kirjailee kukkia ruosteisten sankojen reunoihin ja Abigail Doanin pesät otsikolla Talvehtiminen ovat ehkä pehmeintä mitä olemassa on.
Makasiinin tila soveltuu näyttelyyn loistavasti: teokset istuvat omissa sopeissaan tilan ja toistensa kanssa keskustellen. Etenkin Beili Liun "Viettelys/Pudotus" teos ottaa paikkansa. Siinä katosta roikkuvat ohuet langat halkovat koko tilan ja muodostavat ohuita spiraaleita lattian rajaan. Teos luo konnotaatioita ihmisiä yhdistäviin näkymättömiin siteisiin. Makasiinien lämpö, vanhan puun tuoksu ja lattian narina, on oikea tausta näille lämpimille ja läheisille teoksille.
Myöskään yhteiskunnalliset ja vakavat aiheet eivät kuitenkaan unohdu. Dave Cole työstää Yhdysvaltain lipun sulatetuista muovisista lelusotilaista. Vik Prjónsdóttir puolestaan ottaa kantaa metsästykseen ja eläinten suojeluun "hylkeentaljoilla", jotka on kudottu villasta ja joiden sisään ihminen voi kääriytyä - tai joihon voi jopa pukeutua:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti