Jeanette Winterson: The Stone Gods

Emerson said that the rarest thing on the planet is a truly individual action - but I'd set the bar at a story told. It's why the nineteenth-century writers favoured such long and satisfyingly plotted novels. Some of them - like George Eliot - really believed there was something to tell and that we could tell it. Dickens knew very well that we could not, but he told it anyway, glittering and bravura. It's one way of defying chaos - the kind of Chaos, with a capital C, that can't be avoided; the exuberant, unfolding, unpredictable universe, expanding when it should be contracting, made largely of something that is not something but nothing - dark energy, anti-matter. A thing unconfined. What to say when the certainties fail? Words are the part of silence that can be spoken. (Jeanette Winterson 2007 Stone Gods, 125.)

Jeanette Winterson kysyy uusimmassa romaanissaan tuttuun tapaan kysymyksiä ihmisen luonnosta, olemassaolosta ja elämän merkityksestä. Toistosta ja mysteeristä.

Teoksen henkilöhahmot ovat kuin me, arjessaan ja ongelmissaan, mutta todellisuudet ovat toisia: tiloja mielikuvituksen, historian ja tieteen rajamailta. "Stories are always true. It's the facts that mislead", päähenkilö Billie Crusoe kirjoittaa jossakin tulevaisuudessa, romaanin ensimmäisessä osassa (p. 53).

Uudessa maailmassa robo sapiensit on kehitetty korjaamaan inhimillisiä erehdyksiä ja tekemään rationaalisia päätöksiä ihmiskunnan puolesta mutta, kuten Wintersonilla aina, samalla käy ilmi, että rakkaus, halu ja taide voittavat järjen ja järjestyksen. Myöskään kehittyväksi ohjelmoidulle robotille ei riitä laskelmallinen hyödyn ja päämäärien maailma, vaan hänkin haluaa selitysten ja vastausten lisäksi myös ymmärtää tätä todellisuutta: Mistä runot kertovat? Millaista on rakkaus?

Winterson ohjaa törmäyskurssille ne faktat, joita maailmasta tiedetään ja elämän arvoituksellisuuden - konkreettisestikin. Sattumanvaraisuus, epävarmuus ja merkityksettömyys kohtaavat inhimilliset yritykset tuottaa merkitystä ja vaikuttaa niin ympäröivään todellisuuteen kuin myös omaan elämään - oli tuon vaikutuksen antama suunta sitten kohti hyvää tai huonoa.

This is a quantum universe --- neither random nor determined. It is potential at every second. All you can do is intervene, robo sapiens Spike opettaa päähenkilölle (p.62).

Ensimmäisessä osassa maapalloa muistuttava Orbus on tuhoutumassa, kun luonnon resurssit on käytetty eikä ihminen suostu katkaisemaan kehitystään. Avaruudesta löytyy kuitenkin toinen, vasta evoluution alussa oleva planeetta, jonka ihminen aikoo asuttaa. Ensin on vain tuhottava sitä asuttavat dinosaurukset ja ratkaistava, miten rakentaa sinne uusi elämä luopumatta teknologian tuomista mahdollisuuksista.

Toinen osa avaa läpi teoksen kulkevaa Robinson Crusoe-intertekstiä. Siinä palataan tuhoisan kehityksen ja valintojen alkutaipaleelle, aikaan jolloin ihminen etsi uutta tilaa itselleen toisia mantereita valloittamalla. Eurooppalaiset tekevät valloitustyötään ja samalla alkuperäiskansat muuttavat Pääsiäissaarella luonnon järjestystä jättimäisiä kivijumalia rakentaen, vailla mitään "rationaalista" syytä. Kapteeni Cookin miehistön jäsen jää laivastaan jälkeen ja pohtimaan alkuperäisväestön ja oman rotunsa toimintaa:

And I thought of the immense human effort that is put to enterprises of all kinds that yield no obvious return and yet are deemed more worthy than the grazing of oxen and the manufacture of cloth. I do not deem this as fault. There must be some part of Man that is more than his daily round. Some part of him that will use his profit on a matter of no profit, for the Bible says to us, 'What should it profit a Man that he gain the whole World and lose his own Soul?' But none has seen his Soul, yet all have seen a small corner of the world, and would have more of it. (p. 108.)

Romaanin kolmas ja neljäs osa kertovat Wintersonille tuttua tarinaa syntymästä, hylätyksi tulemisesta ja rakkaudesta. Tuhoutuvat planeetat ja hylätyt vastasyntyneet lapset vertautuvat toisiinsa, ihmiskunnan armoilla, rakkaudesta riippuvaisina. Viimeinen osa sitoo tarinat yhteen, ja moniin todellisuuksiin ja aikoihin sijoittuva romaani onkin lopulta tarina toistuvista maailmoista. Historia ja elämä toistuvat samanlaisina, täynnä vääriä valintoja ja kohtuuttomuutta - mutta silti itsessään arvokkaina.

There must have been a moment when the universe itself said yes, when life was imperative, and either this can be read as blind and deterministic, or it can be read as the exuberance of a moment that leaves an echo on every living thing for ever.
Any scientist can say what happened in the seconds after the Big Bang, but no one has any idea what was happening in the seconds before. The cosmic Yes. Yes, I said, and Yes.
My mother saying yes to my father and, like it or not, that was yes to life and, like it or not, that life was me. (p. 179.)

The problem with quantum universe, neither random no determined, is that we who are the intervention don't know what we are doing... (p. 183.)