Siri Hustvedtin What I Loved alkaa tällaisella tyydyttämättömän halun kuvauksella (varmaankin tunnetuin ongelmatyyppi):
I watched you while you painted me. I looked at your arms and your shoulders and especially at your hands while you worked on the canvas. I wanted you to turn around and walk over to me and rub my skin the way you rubbed the painting. I wanted you to press hard on me with your thumb the way you pressed on the picture, and I thought that if you didn't, I would go crazy, but I didn't go crazy, and you never touched me then, not once. You didn't even shake my hand. (Hustvedt 2003, 4.)
Toisen halun edessä arki, rutiinit ja aika menettävät merkitystään. Ongelmana on vain se, että täällä ei voi elää vain toisessa kiinni.
...tästä voisi tulkita myös sen, miten taiteeseen voi hukuttaa oman halunsa... ja miten tyydyttämätön halu tai tavoittamaton onni eivät tapa tai tee edes hulluksi, sitten kuitenkaan.
---
Viime aikoina mielihyvää ja huvitusta on aiheuttanut Pariisin kevät-yhtyeen kappale "Pikku Huopalahti":
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti