keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Arjesta, rutiineista, ajasta ja halusta

Rutiini (tai kontrolloitu elämä) olisi sitä, että lukisi aina viikossa romaanin ja juoksisi torstaisin lenkin. Kiertelisi sunnuntain tai perjantain gallerioita eikä unohtaisi syödä tai nukkua. Stressi (tai neuroosi) on epäilemättä sitä, että pakonomaisesti suunnittelee noita kaikkia, yrittää ylläpitää rutiinia vaikka elämäntilanne ei sallisikaan, ja kumoutuu lopulta ahdistuneena sänkyyn toimintaan kykenemättömänä.

Normaali elämä on kai aina puolivälistä noita kahta: suunnittelua ja suunnitelmien toteutumattomuutta, itsen rääkkäystä ja hemmottelua, mielihyvän toteuttamista (mielen)terveyden(kin) kustannuksella, onnea ja onnettomuutta.

Taide on siitä armollista, että sen aikaansaama tunnekokemus on merkitykseltään positiivinen, ahdistavanakin. Taide ei aiheuta mielipahaa, jätä tyydyttämättä haluja, aja epätoivon partaalle tyhjältä tuntuvan elämän äärellä, vaan vie pois, toisiin todellisuuksiin. Taiteelta, ahdistavalta ja rumaltakaan, ei vaadita mitään: se vain on. Se on "minun" mutta kaukana, vaateen tavoittamattomissa.

Sama ei koske arkea eikä sosiaalista elämää. Ihmissuhteita varsinkaan. "You can't always get what you want", kuten ekonomi Jagger lauloi. Toisilta ihmisiltä ja maailmalta (ja itseltä) vaaditaan kaikki, vaikka mitään ei voi täydellisesti saada. Halu siirtyy objektista toiseen... pitää löytää rakkaus tai rauha oman itsen kanssa, onni tai epätoivosta kumpuava innostus, rahaa tai terveys, tai sosiaalinen arvostus ja uusi ura...

---

Aika tuntuu kuluvan kaiken aikaa joko aivan liian hitaasti tai aivan liian nopeasti, oudon säännöllisestä elämänrytmistä huolimatta. Hetket ovat kepeitä tai raskaita riippuen siitä, onko niiden sisältö puhdas ikävä ja toive ajan kulusta vai epätoivo jonkin lähestymisestä ja ajan vääjäämättömästä loppumisesta, hetkien pakenemisesta ja menettämisestä.

Kun mikään ei riitä...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"Filosofi" Jagger: No, You can´t always get what you want But if you try sometimes you might find You get what you need.

Mun oli aivan pakko laittaa kertsin loppukin tänne ;-)

T: Julia