Tulin eilisaamuna mökiltä "lukemasta" ja menin suoraan töihin. On vähän raskasta yrittää opiskella samaan aikaan ja tehdä lähes täyttä työviikkoa. Se ei oikeastaan voikaan onnistua kovin hyvin... pitäisi vaan valita jompi kumpi suosiolla. Toisaalta nyt on kesä ja se pakottaa lomailemaan ja nauttimaan. Arvasin, että Suomessa tulisi olemaan yhtä kiireistä kuin aina ennekin. Laiminlyödyt ystävät: olette silti mielessäni!
Bromarvin kirkonkylässä oli sunnuntaina kirpputori ja huutokauppa. Ostin Peter Hoegin Naisen ja apinan ruotsiksi eurolla kojusta. Söin jäätelöä laiturilla, luin Potteria ja hain herneitä "grönsaker"-paikasta mökille mennessä. Illalla paloin aurinkoisella kalliolla lukemista jatkaessani. Aika oli rajattu päivään mutta olin vapaa ja onnellinen, auringossa ja tuulessa.
Mietin että sinne, läntiselle rannikolle, voisi joskus muuttaa asumaan. On siellä muitakin pääkaupungista paenneita, suomenruotsalaistuneita. Maanantaina palattiinkin takaisin, vielä töiden jälkeen. Niistä huolimatta.
Katsoin eilen vihdoinkin Before Sunsetin, ja Pariisin ikävä syntyi. Julie Delpy lauloi kauniisti ja puhui muistoista sekä yksinäisyydestä, joka vaivaa vaikka on yhdessä toisen kanssa - se on kai pahinta yksinäisyyttä. Koko elokuva oli keskustelu kahden ihmisen välillä siitä miltä ajan kulku tuntuu, miltä tuntuu menettää toinen, mitä on rakkaus tai mikä on tärkeää. Delpyn esittämästä Célinestä oli tullut yhdeksän vuoden aikana ympäristötutkija, Ethan Hawken Jessestä kirjailija. He kävelivät Shakespeare & co:lla, Maraissa ja Seinen rannalla. Ja Pariisissa oli sellainen kesä, jota en ehtinyt näkemään. Tuli sellainen olo, että olisi pitänyt olla siellä vielä.
Toisaalta katsoin Pariisissa vielä ollessani toukokuussa huonon elokuvan Devil Wears Prada, jossa kuvattiin Pariisin joulua - ja silloinkin tuli sellainen olo, että olisi pitänyt olla siellä, Pariisin joulussa Pariisin kevään sijaan. Pariisissa oleminen ei siis riitä. Siellä pitää olla tiettynä hetkenä, vuodenaikana, tietyssä säätilassa, tiettyjen pilvien alla.
3 kommenttia:
Lääkitsin Pariisin ikävääni Hemingwaylla (kuljen eräänlaista Marguerite Duras-Ernest Hemingway-Simone de Beauvoir-väliä luvuissani, minkä tekee hauskaksi se, että luin hiljattain Outi Almin teoksen Hemingwayn naiset ja siinä tehdään vähän samaa.) Joka tapauksessa, Hemingwayn aikana Pariisin kantapaikkani Place de la Contrescarpe oli jotakin muuta kuin nykyään: "Café des Amateurs oli täpösen täynnä ja siellä oli niin kuumaa ja savuista, että huuru sumensi ikkunat. Se oli kurja, kehnosti hoidettu kahvila, minne kaikki kaupunginosamme juopot ahtautuivat [... Se] oli itse asiassa Rue Mouffetardin, Place Contrescarpelle johtavan merkillisen, kapean ja ahdinkoisen kauppakadun lantakaivo [...] Kaiken kolkkouden toivat kaupunkiin yhtäkkiä ja yhdellä kertaa ensimmäiset koleat talvisateet, eikä korkeiden valkoisten talojen kattoja kävellessään enää nähnyt, pelkän märän ja mustan kadun vain ja pienten puotien, vihannes- ja paperikauppojen ja lehtimyymälöiden sekä puoskarikätilön suljetut ovet ja hotellin, jossa Verlaine oli kuollut ja jonka ylimmässä kerroksessa oma työhuoneeni oli."
Pitäisikö sille Hemingwaylle antaa uusi tilaisuus? En kyllä Almin kirjan perusteella, ah ne herooiset hahmot, sitä tekisi, mutta jos olen sen ylenkatsonut vääristä syistä. Tosin Pariisin elävä kuvailu ei kaiketi riitä kirjailijasta pitämisen perusteeksi... Mutta sarjakuvapiirtäjästä hyvinkin; tsekkaapa Ville Rannan blogi ja sen luonnoskirjat - ihanaa kuvaa Ranskasta ja niin samastuttavaa.
Anna Hemingwaylle mahdollisuus! Sen lauseissa on jotain niin kaunista, ehkä siinä syytä?
Voi kiitos tuosta Rannasta! Aivan mainiota :D:
"Ranska on luminen Pariisista tänne Angoulêmeen asti. Nämä näiden tuhat vuotta vanhat kaupungit on ihmeellisiä. (Miksi meidän on pitänyt hävittää kaikki vanha?) En usko, että ranskalaiset sen kummemmin arvostavat vanhaa. Pelkkää laiskuuttahan se on, ettei kaikkea tätä ole purettu." + kuvat!
(http://www.villeranta.com/kuvat/luonnokset/?ang20076.jpg16)
Lähetä kommentti