Aloittelin kesäisessä lähijunassa vähän lukujani. Vapun aikoihin Trouvillessa löytyi Roches Noires-hotellin kyltistä Marguerite Durasin toteamus "Regarder la mer, c'est regarder du tout" - "katsoa merta, on katsoa kaikkea" - ja nyt kohtasin jälleen Durasin ajatukset kiinnittyneinä mereen.
Teoksessa Écrire (1993) meri liittyy yksinoloon ja sen kautta kykyyn kirjoittaa:
À Trouville pourtant il y avait la plage, la mer, les immensités de ciels, de sables. Et c'était ca, ici, la solitude. C'est à Trouville que j'ai regardé la mer jusqu'au rien. Trouville c'est la solitude de ma vie entière. J'ai encore cette solitude, là, imprenable, autour de moi. Des fois je ferme les portes, je coupe le téléphone, je coupe ma voix, je ne veux plus rien.
Je peux dire ce que je veux, je ne trouverai jamais pourquoi on écrit et comment on n'écrit pas.
("Trouvillessa kuitenkin oli ranta, meri, taivaiden, hiekkarantojen äärettömyydet. Ja se oli se, täällä, yksinäisyys. Trouville on paikka, jossa katsoin merta ei-mihinkään saakka. Se, Trouville, on koko elämäni yksin oleminen. Minulla on yhä tämä yksinäisyys tuolla, valloittamattomana, ympärilläni. Ajoittain suljen ovet, katkaisen puhelimen, ääneni, en halua enää mitään.
Voin sanoa mitä haluan, en saa koskaan selville miksi kirjoitetaan ja miten ei kirjoiteta.")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti