Aivoni tahtovat näemmä teeskennellä kuollutta: nukahtelen minuuttien välein ja unet ovat täynnä kauniita kuvia. Selviytymismekanismi se on, stressin poistoa. Tarvitaan jotakin siirtämään pois ja unohduttamaan Societe Generale-pankki, Ranskan pörssi ja siellä jossain seilaava tuhansien eurojen vakuustili, pelottavat veroviranomaiset jotka tulevat vaatimaan asumisesta veroa, summia joita kukaan ei uskalla edes ajatella, ja Blue1:n virkailijat jotka potentiaalisesti estävät matkustamasta kymmenen kiloa ylipainoisten laukkujen kanssa.
Ja vielä: sähkölaitos joka veloittelee summia tileiltäni kadottuani maasta - jos siis pankissa ei poistettukaan suoraveloituksia, vaikka ne niin väittivät. Liikennelaitos, joka tekee samaa. Vakuutusyhtiö, jonka sopimuksen irtisanoin lähes puolitoista kuukautta sitten mutta josta ei kuulu hiiskahdustakaan. Ei myöskään rahoja takaisin. Pankin mukaan siinä vain saattaa mennä aikaa. Onko "aikaa" enemmän kuin 6 viikkoa? Pankki on ainoa oikea henkilö, jonka kanssa saa olla tekemisissä kasvotusten. Muut piiloutuvat osoitteiden ja puhelinnumeroiden taakse.
Ai niin, perjantaina sähkölaitos kyllä soitti ja käski ilmoittaa niille mittarin lukemat ennen lähtöä. Ja on tietenkin alakerran kiinteistövälityksen Didier ja yhtiökumppani, jotka huolehtivat flunssani tilasta (kohta kaksi viikkoa, kaikki täällä ovat sairaina) mutta kykenevät uskomattoman heikosti edesauttamaan minkään asioiden edistymistä. Toivon todella Didierin olevan perjantaina paikalla kun pitäisi luovuttaa avaimet ja saada yksi takuusumma takaisin.
Tänne tulo pelotti mutta silloin oli aikaa. Lähdön hetkellä kaikki on ajasta kiinni. Kaiken pitäisi sujua. Mutta tässä maassa se tuskin on mahdollista. Miten sitä kuvaisi? Kaikki on mennyt hyvin, kaikki sujuu aikanaan ja ajan kuluminen harvemmin aiheuttaa ongelmia mutta kaiken joutuu myös tekemään viiteen otteeseen, mihinkään ei voi luottaa eikä mikään varmasti onnistu kolmessa päivässä.
Pankkivirkailija jää lomalle ensi maanantaina. Hän palaa töihin 6. elokuuta. Silloin voi sitten Suomesta alkaa soitella ja ihmetellä miksi rahat ovat vielä täällä tileillä, mitään ei ole suljettu ja puolet ovat kadonneet.
Au revoir, Paris.
Ps. Eilen oli kaunis ilma, löysin uudet kiinantossut täällä puhkikuljettujen tilalle ja hyvästelin Beaubourgin. Tänään uskaltaudun vielä Square Saint Lambertille juoksemaan, flunssa ei voi tästä enää pahentua. À bientôt, Paris.
3 kommenttia:
Lähdetkö jo tänään takaisin? Tervetuloa Suomeen! Täällä saattaa sadella ja tuulla enemmän, (ei tällä hetkellä tosin) mutta ainakin virkailijat tekevät juuri niin kuin pyydät...
Kiitos! Onneksi vielä perjantaihin saakka aikaa. Suomalaisia virkailijoita on tällä hetkellä NIIN ikävä.
No, niitä ehtii nähdä taas täällä aivan riittämiin. Huomisiin siis. Toivottavasti paluu ei merkitse mielenkiintoisen blogin loppua. Anna O:n seikkailut jatkuvat... Espoossa... Auts.
Lähetä kommentti