torstai 7. kesäkuuta 2007

Uusi ihmisyys sohvaperunana

Mark Rowlands on Hesarin mukaan tehnyt samaa kuin minä tänä keväänä: pohtinut minuutta, rakkautta ja etiikkaa televisiosarjojen kautta, ja vieläpä kirjan muodossa. Kyse on, toisin sanoen, "televisiofilosofiasta".

Rowlandsin teoksen Opin kaiken tietämäni televisiosta. Filosofiaa sohvaperunoille tutkimuskohteina ovat olleet sarjat Buffy vampyyrintappaja, Frasier, Frendit, Sinkkuelämää, 24, Seinfeld ja Simpsonit. Tutkija saa selville mm. että Sinkkuelämää on moderni kuvaelma onnellisuuden tavoittelusta, 24:ssa oikeudenmukaisuus ja yhteinen hyvä joutuvat törmäyskurssille ja Frendit kertoo rakkaudesta, joka perustuu Aristoteeliseen filiaan.

Lisäksi me, television katsojat, olemme "matkijoita ja sieniä, jotka imevät itseensä stereotypioita" ja näin meistäkin tulee, television ja sen hahmojen tavoin, "poikkeavia, epäselviä ja itsemme kanssa riidoissa olevia".

Niinpä. Televisio on nopea ja helppo tapa käsitellä erilaisia tunteita, kokea toisia todellisuuksia ja elämiä. Samastumisen kohteita tarvitaan, ja jotakin vielä enemmän: eskapismia.

Parasta (syvällisintä) television tarjontaa tuntuvat olevan eettisesti jossain määrin tätä (aktuaalista) maailmaa paremmat, stereotypioita rikkovat ja löytämisen riemastuttavaa iloa tarjoavat sarjat kuten Will ja Grace heteronormatiivisuutta rikkovine ja sukupuolieroa ja ystävyyttä käsittelevine kysymyksineen.

Lähes samaan yltävät myös Hugh Laurien (lupasin jossain vaiheessa, etten tässä blogissa enää mainitse Laurien nimeä, mutta antaa mennä...) hyvän ja onnellisen ihmisen rajoja rikkovat hahmot niin
House:ssa kuin myös vanhemmassa Jeeves and Wooster:issa. Niin erilaisia henkilöitä kuin tohtori Gregory House ja lorvija Bertie Wooster ovatkaan, molempia yhdistää kyky elää hetkessä sekä mahdollisuus tarjota katsojalle samastumisen kohde, joka ei ole ihanteellinen, omassa elämässään onnistunut tai edes täysin "hyvä", mutta kuitenkin niin inhimillinen, että katsoja voi kääntää katseensa myös omaan itseen ja analysoida esimerkiksi, miten toimia eettisesti vastaavissa tilanteissa.

Muistan lähiaikoina maininneeni tietenkin myös 24:sen ja vielä Gilmoren tytöt:kin. Mitä Pariisissa asuvan suomalaisen nuoren naisen elämä olisikaan ilman, että maailma silloin tällöin pelastettaan terroristeilta, jotka osoittautuvatkin amerikkalaisiksi, tai että saa kuvitella elävänsä vapaamielisessä pikkukaupungissa, jossa on hienompaa olla kahvilanpitäjä kuin menestynyt liike-ihminen?

Lopuksi kuitenkin vielä realismin sananen. Niin sievää ja mukavaa kuin tv-elämä ja eskapismi ovatkaan, ne eivät tue esimerkiksi gradun kirjoittamista samalla tapaa kuin mikä tahansa laadukas kirjallisuus (kokemusta on). Jos Rowlands oli sitä mieltä, että imemme televisiollisia stereotypioita itseemme kuin sienet ja muutumme niiden mukana yhä ristiriitaisimmiksi, voisin myös todeta, että television tarjoamat stereotypiat eivät riitä selvittämään tai tukemaan kaikkea tuota meissä piilevää ristiriitaisuutta.

Päästän Julia Kristevan puhumaan jälleen psyykkisen tilan katoamisesta mediakuviin. Niinpä, mitä ristiriitaisempaa ja monipuolisempaa television tarjonta on, sitä vähemmän sen onnistuu latistaa psyykettä. Tasapainoilu on kuitenkin vaikeaa. Itsen parantaminen median kuvilla kääntyy helposti tuota itseä vastaan.

Entä olemmeko silti kulkemassa kohti uutta ihmisyyttä?:

[Y]our wounds are "healed" with images, and before you can speak about your states of the soul, you drown them in the world of mass media.

The image has an extraordinary power to harness your anxieties and desires, to take their intensity and to suspend their meaning. It works by itself.

As a result, the psychic life of modern individuals wavers between somatic symptoms (getting sick and going to the hospital) and the visual depiction of their desires (daydreaming in front of the tv). In such a situation, psychic life is blocked, inhibited, and destroyed.

We see too easily, however, that this mutation may be beneficial.

More than just a commodity or a new variant of the "opium of the people," the current transformation of psychic life may foreshadow a new humanity, one whose psychological conceniences will be able to overcome metapsychical anxiety and the need for meaning.

Wouldn't it be great to be satisfied with just a pill and a television screen?


(Julia Kristeva 1993 New Maladies of the Soul.)

1 kommentti:

Anna.O kirjoitti...

Eikö se ole Thomas Pynchonin "Vineland" jossa freudilaiseen thanatokseen nimellään viittava ihmisryhmä on valinnut "elämän" sijasta television katsomisen?