Kahden maissa puisto on teiniporukoiden. Kaikilla on mustanvalkoiset vaatteet. Jotain ihan hyvännäköistäkin, tytöillä. Sitten. Slipknot-teepaitoja, mankkoja, korttipelejä. Putain de merde! tai vastaavaa. Asioita lentää korkealla ilmassa.
Toinen ihmisryhmä on ruskettuneet. Ne on siellä koko päivän. Matalammalla. Ruohon rajassa. Pariisilaisnaisten ruumiita bikineissä. Auringon porottamaa ihoa. Laihuutta. Vuosikymmenten kesien kokemusta. Jotkut viipyvät tuntikausia, ja ilmassa leijuu voiteiden tuoksu.
Rusketusiän ylittäneet on jääneet hiekkakäytävien penkeille. Liberation. Le monde. Figaro. Rusketusiän alittaneet taas ovat parikymppisiä miehiä ja naisia. Koulukirjoineen. Hedelmineen. Tupakoineen.
Mutta neljältä kaikki muuttuu. Tulevat lapset. Rattaat. Kärryt. Pallot. Lennokit. Tuttipullot. Vesipyssyt. Saippuakuplat. Juoksua. Pelaamista. Leikkiä. Solinaa. Sorinaa. Parikymppiset jäävät lähettelemään potkupalloja takaisin maata pitkin, excuse-moi, ruskettuneet pakenevat.
Kahdeksalta jäljelle jäävät juoksijat ja kävelijät, sekä hiekkakäytävien mummot ja vaarit.
Ja pulut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti