Sophie Calle, Calle, Calle

Tämä taiteilija on vaivannut siitä lähtien, kun hänen ja Paul Austerin välinen kytkös selvisi muutamia vuosia sitten. Se tarina meni suurin piirtein niin, että ensin Auster varasti (ilmeisesti pyynnöstä) Callen hahmon Leviathan-romaaniinsa - ja sitten Calle teki teoksen romaanista: varasti sen kuvaaman taiteilijan (siis itsensä) ja alkoi esittää omaa "peilikuvaansa". Eräänlainen kaksoisvarkaus.

Nyt Sophie Callelta on esillä uusi näyttely EMMA:ssa. Tällä kertaa hän on ottanut lähtökohdakseen entisen rakastajan lähettämän erokirjeen jäähyväissanat. Miehen viesti jätetylle Callelle on ranskaksi hivenen epämuodollisempi kuin suomeksi, mutta silti lopetuksen teitittelevä muoto pysäyttää: "Prenez soin de vous" - "Pitäkää huolta itsestänne." Sähköpostilla lähetetty erokirje on pahasti ristiriidassa Herra X:n ilmaisun kanssa, ajattelin kun luin näyttelystä ensimmäistä kertaa. Myöhemmin näytin erokirjettä eräälle ystävälle, joka myös alkoi heti tulkitsemaan tekstiä. Tämä on kuvaavaa, sillä niin teki myös Calle: hän lähetti sen joukolle naisia - ja näyttely koostuu noista tulkinnoista.

Calle on yksi kiinnostavimmista nykytaiteilijoista. Olen maininnut hänen ihmeellisyydestään aiemminkin, mutta lainaan nyt taas Austeria, joka kuvaa Leviathanin Calle-hahmoaan seuraavasti:

Some people called her a photographer, others referred to her as a conceptualist, still others considered her a writer, but none of these descriptions was accurate, and in the end I don't think she can be pigeonholed in any way. Her work was too nutty for that, too idiosyncratic, too personal to be thought of as belonging to any particular medium or discipline. Ideas would take hold of her, she would work on projects, there would be concrete results that could be shown in galleries, but this activity didn't stem from a desire to make art so much as from a need to indulge her obsessions, to live her life precisely as she wanted to live it. Living always came first, and a number of her most time-consuming projects were done strictly for herself and never shown to anyone. (Paul Auster: Leviathan, 61.)

Callen taide on jo kauan sitten liikkunut yli perinteisten taide-esineiden, yli valokuvankin, ja varsinkin yli romaanin tai muun kirjana ilmenevän tekstikokoelman. Callelle taide on jonkinlainen yhteisöllinen performanssi, mutta siinä on aina mukana myös henkilökohtainen side. Callen teokset ovat lähes aina elämäkerrallisia: nykytaidetta, joka on kaikille lähestyttävää; jonka edessä ei voi sanoa, että typerää tai en ymmärrä.

Take Care of Yourself-teoksessa elämästä tulee taidetta jopa siinä määrin, että eräs Herra X:n kirjeen tulkitsijoista lähes moittii Callea:

Jos Sophie olisi rakastanut häntä niin paljon kuin väitti, hän ei olisi koonnut kokonaista naisten eskadroonaa auttamaan itseään pääsemään asiasta yli. Hän olisi yrittänyt päästä asiasta yli, pakkohan hänen on, mutta ei tällä lailla, toisten naisten ympäröimänä.

Ajattelin samaa. Tapahtumasta tulee lähde teokselle, todellinen kokemus sivuutetaan, vähän julmastikin, tulkintojen vyöryllä. Mutta tämä on tietenkin tarkoituskin.

Monet tulkinnoista ovat hauskoja (Calle usein on). Naisten taustat ja etenkin heidän ammattinsa ohjaavat tulkintoja: toimittaja kertoo, miksei kirjettä voitaisi julkaista lehdessä; kriminologi muodostaa miehestä profiilin; poliisi toteaa, ettei aihetta tutkintaan ole, sillä "moraalisen vahingon mahdollisuus [---] on ominaista kaikille romanttisille suhteille, sillä eikö rakastaminen tapahdu aina omalla vastuulla?"

Osa tulkinnoista on videolla, esimerkiksi nukahtelevan klovnin luenta. Ja papukaija, joka huutelee jäähyväissanoja "Prenez soin de vous, prenez soin de vous" ja lopuksi repii koko kirjeen.

Ystävälleni jäi mieleen papukaija - ja tuomari, joka kirjoittaa, että "Sopimuksen toisella osapuolella on tässä tapauksessa oikeus tällä perusteella pyytää sopimuksen purkamista eli mitätöintiä. --- Kokonaisuudessaan kirje osoittaa selkeästi, että rakkaussuhteen solmiminen ei merkittävästi eroa tavanomaisen vuokrasuhteen ehtojen sopimisesta ja täytöönpanosta."

Minä samastun välittömästi kirjallisuudentutkijaan, diskurssianalyytikkoon, äidinkielenopettajaan ("Keksi tarinalle erilainen loppu") ja oikolukijaan. Analysoisin kirjeen sana sanalta, lause lauseelta - ikään kuin eron aiheuttamalle kivulle löytyisi jokin ratkaisu kirjeestä. Vaikka itse kirje on myös hyvin kaunis. Ei lainkaan raukkamainen tai vastuuton. Se tuskin herättää ulkopuolisissa vihan tai suuttumuksen tunteita, tai harvemmin herättää (yksi asianajaja on poikkeus - hän asettuu voimallisesti herra X:ää vastaan). Eräs tulkitsija kehoittaakin lukemaan kirjeen aina uudestaan ja uudestaan: se on merkki siitä, että sinua rakastetaan.