keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lokakuun merkintä. Syksystä ja keskustelutyyleistä


Syksyä on jo kestänyt ja voisi kuvitella, että jossakin kohtaa sataa esimerkiksi lunta. Espoossa ovat kuulemma lehdet pudonneet jo ajat sitten. Toista se on täällä rantojen vieressä ja kerrostalojen välissä. Viime perjantaina käveltiin Hietaniemessä ja siellä oli ihan syksyisen kaunista edelleen, kun sattui aurinkoinen hetki. Muuten satanut enemmän kuin ehkä ikinä.

Miettinyt lisää kirjoittamisen tyylien kysymyksiä. Australialainen kirjallisuudentutkija Juliana de Nooy oli tarkastellut (Derrida, Kristeva and the Dividing Line, 1998) Derridan ja Kristevan välistä keskustelua mm. Derridan Positions-kirjassa (1972), missä tämä ei suostu sanomaan etteikö allekirjoittaisi Kristevan projektia (K:n näkemystä merkityksenannon käytännöistä), vaikka haastattelija kuinka houkuttelee - ja onhan D. omissa teksteissään radikaalistikin eri linjoilla. Jonkinlainen pakonomainen tarve katsoa hyväksyvästä näkökulmasta, kuitenkin. Luin sitten samaa katsoen muitakin Derridan tekstejä, ja niin se näyttää menevän. On melkein vaikea lukea rivien väleistä kritiikkiä keskustelukumppaneita kohtaan - vaikka siitä yleensä onkin kyse. Aina Derrida löytää jotain hyvää Rousseaun, Lévi-Straussin, Freudin... ajattelusta - vaikka sitten konflikteista ja näkemistään virheistä kimmokkeen omalle ajattelulle. Kristeva sen sijaan lyttää koko Derridan omassa Revolution du langage poétique:ssaan (1974). Vielä seitsemän vuotta aiemmin K. oli ymmärtäväisellä, tai oikeastaan, ylistävällä kannalla, mutta jotakin on ilmeisesti tapahtunut 60-70-lukujen taitteessa (mm. TelQuel-ryhmän sisäinen poliittinen välirikko ja Kristevan ja tämän aviomiehen Philippe Sollersin jääminen eri puolille Derridan kanssa). Sääli sinänsä.

Derrida lienee ajatellut, että parhaita kirjoituskumppaneita ovat ne, joiden kanssa syntyy dialogi - joiden ajatuksista voi ammentaa ja ohjata uusille urille (joko itseä tai toista), haukkumatta ja pilkkaamatta. Ajautumatta rakentamaan toisten ajatuksista "olkiukkoja", joita puhaltaa nurin. Tämähän olisi tietenkin kaiken keskustelun ideaali, tai ainakin tyylinä suhteellisen stressitön.

Huolestuttaa tämä jatkuva kylmeneminen. Kohta sitä on niin sisätiloihin ja yksinäisyyteen tottunut, ettei osaa lainkaan olla. Pitäisi olla sellaisia suuria lämpimiä paikkoja, joissa viettää aikaa. Jos vaikka Sanomataloon katselemaan hissejä?

3 kommenttia:

Elllla kirjoitti...

Moip,

lähinnä siis: tajusimpas nyt vasta että tää oli sun blogi:D

(Oon joskus pitkä aika sitten lueskellu monia sun postauksia läpi -kiinnostuksenkohteet yhtenee aika hyvin-; alunperin löysin siis Aaltopahvin kautta, koska siis olen kuitenkin Essi Tammimaan(/Henrikssonin) suuri fani:D)

Ja siis: kun puhuttiin elokuussa(?) Maria Vaarasta, niin siis sun blogistahan olin siitä lukenut:)

(T: Elina Halttunen-Riikonen)

Anna O. kirjoitti...

Voi vitsi, onpa hauskaa :D! Maailma on siis pieni jopa internetissä. Kiva kun kommentoit, nyt mä pääsen kanssa lukemaan sun tekstejä! Ja ihan mahtavaa, että tykkäät Essistä!

Elllla kirjoitti...

Pieni internetti kyllä:D

Joudut khyl pettymään et oon kartellu filosofisia aiheita aika reippaasti, syystä että X ja sit Paatos on ollut kanava sellaseen: http://www.uta.fi/jarjestot/aatos/paatos/tietoa.html

Mutta olen kyllä kauheesti tykännyt esim sun noista kollaasi-henkisistä jutuista (onpas vaikeesti ilmaistu:D); joten ehkä itsekin jossain vaiheessa intoudun kirjottaan jotain muutakin kuin puolipoliittista lätinää...