Suomessa on kylmä. Kylmä. Vaikka on heinäkuu. Ihmetyttää myös se, että taivas ei liiku. Grand-Popossa saattoi olla pilvistä, mutta pilvet katosivat pian polttavan auringon alta. Kauppaan en ole vielä uskaltautunut, en oikein tiedä mitä ostaisin.Kävin kotiinpaluumatkalla Pariisissa. Siellä ihmetyttivät katukivet ja kylmä asfaltti. Seinen rantaa pitkin tasaisin väliajoin ajelevat yksinäiset merkkiautot. Ja miten kuulas aamuaurinko oli. Muistan, miten ihastelin joskus lauantai-aamujen lenkkeilijöitä ja rattaita työntäviä perheitä puistoissa. Nyt se kaikki tuntui sympaattisen oudolta. Täällä pitää viettämällä viettää vapaa-aikaa. On työt ja vapaa, arki ja viikonloput, toimistot ja ulkoilma, yksinäisyys ja ystävät. Ei niin, että koko ajan tehtäisiin töitä ja levättäisiin kun siltä tuntuu. Ja tavattaisiin kaiken aikaa tuttuja ja tuntemattomia, juteltaisiin, ihmeteltäisiin yhdessä.
Euroopassa ehkä vain puutarhurit, taksikuskit ja torimyyjät saavat tehdä samaa kuin kollegat Afrikassa. Tosin paremmalla palkalla.
Mutta kaunishan Pariisi oli, ja Helsinki, eri tavalla vain kuin Länsi-Afrikka. Siellä ei ole monumentteja ihailtavina niin kuin täällä, vain ihmisiä, ihmisiä ja torikojuja ja -kujia ja palmuja ja hiekkateitä. Ja sitä lämpöä, inhimillistä ja ilmastosta johtuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti