Taas on leuto, aurinkoinen aamu Grand-Popon kylässä. Merikin näyttää vähän tyyneltä. Pyörä on tapansa mukaan jossain kateissa ja tulin mopolla terassille viimeisiin kirjoitushommiin. Yritän pitää mielessä tätä tunnetta siitä, miten aamut ovat täynnä energiaa ja miten hyvä on tehdä töitä. Kaikilla on omat hiljaiset puuhansa.
Akasia kukkii nyt kolmatta kertaa, tammikuussa, helmikuussa ja nyt kesäkuussa. Siitä tuli Beninin juhannusruusu.
G. sanoi, että on hyvä palata kotiin, koska sitten näkee, miten on muuttunut. G:tä on hyvä kuunnella. Ehditään vielä juoda teetä. A. keittää, istutaan, jutellaan. R. keskeyttää kaiken naurulla ja sitten puhutaan jokaista kieltä mitä vähän osataan.
Viime kesänä luin näihin aikoihin Derridan Off Grammatologya. Nyt lukulistalle sattui Heideggerin Oleminen ja aika. Se on viimeinen oma homma täällä. Täällä onkin oudon helppo nähdä, miten olemisen kysyminen on tärkeintä - tärkeämpää kuin sen, mitä "on". Hiljalleen hiipii ymmärrys siitä, miksi Heideggerille kanssa-oleminen on niin perustavaa. Täällä oleminen ja yhdessäoleminen korostuvat; päämäärät, saavutukset, omistamiset eivät niinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti