tiistai 30. marraskuuta 2010

Afrikan valmisteluja


Ensi kevään suunnitelmat menivät muutama viikko sitten uusiksi, kun kuulin että sain CIMO:n harjoittelupaikan Villa Karoon Beniniin, Länsi-Afrikkaan. Nyt ajatukseen alkaa vihdoin tottua. Olen lukenut matkaoppaita, blogeja, Villa Karon jäsenlehtiä, puhunut ihmisten kanssa, katsonut dokumentteja.

Ajattelu alkaa kääntyä pitkästä aikaa ranskaksi ja mieli rekisteröi nopeasti varsinkin afrikkalaistaustaisen ranskan busseissa ja ratikoissa (vaikka eikai täällä Helsingissä ketään Beninistä ole, Norsunluurannikolta ehkä ennemmin, sama kuin Pariisissa). Tästä kylmyydestäkin ajattelee vaan, että kohta se muuttuu: kohta on ympärillä aurinkoa, tuulta, hiekkaa ja meren kohinaa. Ihan toinen maailma.

Villa Karo on Guineanlahden rannalla Grand-Popo:n kylässä, joka (eri lähteiden mukaan) sijaitsee 65-85 km päässä suurkaupunki Cotonousta (katsoin itse Google Earthista - 85 km oli lähempänä totuutta). Togon raja on ihan lähellä, eikä englanninkielinen Ghanakaan ole kaukana.

Lähden tammikuun 2. päivä. Lennän Pariisin kautta Cotonouhun ja lennot kestävät välilaskuineen runsaat 12 tuntia. Aikaero Suomeen on sama kuin Pariisiin, -1h. Cotonoussa odottaa hotelliyö ja seuraavana päivänä valoisalla ajomatka Grand-Popo:on. Toisin kuin Ranskaan muutossa neljä vuotta sitten, kerrankin tiedän minne olen menossa. Vaikka päämääränä onkin ihmeellinen Afrikka. Mietin, olisinko hölmö ja raahaisin Karen Blixenin romaanit mukanani Beniniin... Villa Karossa on kyllä kirjasto, kirjoja ei varmasti tule ikävä. Tänään ei pelota yhtään, viime viikolla vähän enemmän. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki alkaa olla niin hyvällä mallilla. Lisäksi olen lukenut Guide du routard: Afrique de l'Ouest:iä ja sen hotelli- ja ravintolasuosituksia - oppaan eksaktit hinnat ja neuvot ovat rentouttavia, vaikka totuus paikan päällä lienee toisenlainen.

Lukemisen ja keskustelujen lisäksi matkavalmistelut ovat menneet seuraavaa rataa:

Hain aluksi rokotukset, jotta sain todistuksen keltakuumerokotuksesta (Stamaril, 35e). Sivussa pistettiin myös aivokalvontulehdus (Menveo, 69e uusi, kallis rokote, joka ilmeisesti takaa pidemmän suojan) ja ensimmäinen osa hepatiitti a+b:tä (Twinrix, à 43e - näitä pitää ottaa yhteensä kolme! Kallista).

Parin viikon päästä piikitytän vielä toisen osan hepatiitteja, polion ja jäykkäkouristuksen (polio ja jäykkis ovat onneksi ilmaisia), saan reseptin malarialääkkeisiin, aloitan ne sekä käyn lääkäriltä anelemassa allergiareseptejä ja lisäneuvoja mahdollisia infektioita varten. YTHS:llä oli loistava rokotus- ja matkailuneuvonta kaikkine ohjeineen ja malarialääkkeistäkin tuntuu (näin etukäteen) että valittiin terveydenhoitajan kanssa paras mahdollinen. Kalliin Malaronen ja hassuja tuntemuksia monille aiheuttaneen Lariamin sijaan päädyttiin doksisykliiniin, joka aiheuttaa "vain" aurinkoherkkyyttä ja hiivatulehdusta.

Eilen sain vihdoin varattua matkat ja pääsin lähettämään viisumianomuksen. Kööpenhaminan Beninin konsulaattiin lähti kirjatussa ja vakuutetussa kirjeessä hakemus, valokuvat, passi, keltakuumetodistus, maksu viisumista ja palautuskuori 100 DKK:n palautusmaksulla. Luotan, että saan passini takaisin - jäihän se viime kesänä Venäjänkin konsulaattiin, mutta palautui erinäisten jonottamisten jälkeen takaisin oikeisiin käsiin. Kuulin, että Kööpenhaminassa ollaan niin tunnollisia, että sieltä on tullut jopa kolikoita takaisin viisumin ja passin mukana.

Nyt pitää enää sopia käytännön asioista - tulemisista, menemisistä ja asumisista - Villa Karon väen kanssa. Ja pakata: lääkkeitä, hygieniaa, elektroniikkaa, Heideggeria, josta ajattelin kirjoittaa esseetä vapaa-ajalla. Villa Karon nykyiseltä harjoittelijalta sain rohkaisevia uutisia, joiden mukaan mokkula toimii paikan päällä. Pääsen siis varmaankin päivittämään blogia - varmaan jopa aktiivisemmin, kun on taas kerrottavaa. Löysin myös netistä afrikkalaisen operaattorin, joka myy nettitikkuja: "MoovInternet - Une connexion de qualité qui vous suit partout!" Toivotaan näin, jos vaikka tulee tarve laajemmallekin netin käytölle.

Ei kommentteja: