Palasin viime viikolla muutaman päivän matkalta Budapestistä.
Taidemuseossa Városligetin puiston reunassa (kuvan Sankareiden aukion länsilaidalla) oli esillä Pietarin Pushkin-museon ranskalaisen modernismin kokoelma. Totesin, että joskus voi matkustaa Budapestiin päästäkseen Pietariin päästäkseen Pariisiin.
On helppo arvostaa pieniä kokonaisuuksia (pieniä museoita, pieniä kokoelmia). Niiden antina on ennennäkemättömyys: teoksia, joita ei ole kirjoissa eikä julisteissa, New Yorkin, Lontoon, Pariisin suurissa nähtävyyksissä.
Budapestin Taidemuseon oma vuosisadanvaihteen kokoelma oli järjestetty temaattisesti niin, että muut eurooppalaiset taiteilijat pääsevät keskustelemaan ranskalaisten mestareiden kanssa: Juho Rissanen, Akseli Gallén-Kallela ja Pekka Halonen. Hymyilytti. Voi matkustaa Budapestiin myös päästäkseen Helsinkiin...
Eilen katsoin valokuvia. Muistamisen välineitä: mitä enemmän, sen parempi. Kuvien vilinä ei ole koskaan väsyttänyt, aina ei tarvitse katsoa tarkkaan. Siksikin on tärkeä nähdä yksityiskohtia jälkikäteen: aina jotakin jää huomaamatta.
Perjantaina oli helle. Tonavan rannasta kohoavalla Gellértinvuorella unohdin (noin vain) kiivetä ylös saakka (eli jalustalle asti) katsomaan palmunlehvää kantavaa vapauden monumenttia. Kaksi päivää myöhemmin Szobor-puistossa ("Memento Parkissa", puistossa, jonne sosialismin ajan julkisia veistoksia on siirretty) olisin kohdannut teoskokonaisuudesta irrotetun neuvostosotilaan, jos olisin tiennyt mikä veistoksista se oli. Nyt on olemassa kuva ja arvaus.
Lauantaina käytiin maata kiduttaneiden hallintokoneistojen entiseen päämajaan rakennetussa Terror hazá:ssa, joka esittelee Unkarin lähihistoriaa, nuoliristi-kansallissosialistien ja kommunistien terroria, mm. pääministeri Imre Nagyn uhrautumista vuoden -56 kansannousun aikana. Museo oli huolella suunniteltu, upea kokonaisuus. Koululaisryhmien suosiossa, mutta tärkeä kaikkien nähdä.
Sunnuntaina unkarilaiset äänestivät itselleen oikeistohallinnon, äänestyspaikoille oli pitkät jonot. Kärsimystä on edelleen, talouskriisejä ja Suomessa luin, että esimerkiksi mustalaisten syrjintä on laman myötä alati rankempaa. Kaunis, monumentaalinen Budapest, raskas elämä, köyhyyttä. Kipeitä ristiriitoja.
Maanantaina aloin oppia kielen rytmin ja konsonanttien pehmeyden matkustaessani vesisateessa metrolla ympäri kaupunkia. Perjantain auringosta maanantain sateeseen. Helsingissä sään vaihtelun huomaa vähemmän: herää eräänä aamuna, ja huomaa, että kevät on jo pitkällä. Lumikasat sulavat kaupungin jättömailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti