"Time is of the essence"

Laskin tänään, että jäljellä on 121 päivää siihen, kun gradun tulisi olla tarkistuksessa. Pikemmin, sen parempi. Mutta sitä ennen on selvittävä uusista kursseista, töistä, kirjoittamisesta. Päivässä on 24 tuntia ja moni niistä on käytössä. Pariisi opetti onneksi lepäämään ja ottamaan aikaa itselle.

Yöllä mietin ajan olemista. Miten kääntää aika niin päin, ettei se olisi jatkuvaa hetkien menettämistä, kuolleiden viivojen tuolle puolen siirtymistä?

Beauvoirin mukaan kirjailija lainaa lukijan aikaa. Koska kirjoitus, lineaarisena, ei voi täysin tallentaa elävää liikettä, lukijan on lainattava tekstille oma kokemuksensa jotta se saisi ajallisen syvyyden - elävöitettävä teksti oman ajallisuutensa kautta. Tämä toimii tietenkin myös toisin päin: kirjallisuus voi lainata meille lisäaikoja ja -avaruuksia, kun omamme käyvät liian ahtaiksi.

Kristeva puolestaan muokkaa ammatissaan mennyttä aikaa. Tämä on taas näitä psykoanalyysin ihmeitä: mahdollisuus palata ajassa taaksepäin, psyykkeessä - muokata muistoja. Kuten Marcel Proust asian ilmaisisi: etsitään kadonnutta aikaa.

Kristeva Proustista ja kirjallisesta kokemuksesta (sensorisesta kielestä), joka kääntää tiedostamattoman kokemuksen kieleen, ja siten onnistuu muovaamaan sanomattomia muistoja:

"What the writer - and the foreigner, this translator - conveys into the language of his community is the singular language of his involuntary memory and his sensations.

Is it the personal, intercommunal, irreducible unconscious? Certainly, provided the unconscious is liberated from the linguistic stronghold in which we too easily enclose it and provided its passionate, instinctual, and sensorial secrets are restored to it, as Proust demands.

This sensory language is not a language of signs: it is a 'language', in quotation marks, a chaos and order of pulsations, impressions, sorrows, and ecstacies at the border of unformulatable biology. This language is the true foreignness, more foreign than any already established idiom that the writer hopes to formulate.
---
Proust and the literary experience mean reconstructing experience in the text." (Kristeva 1997/2002, Intimate Revolt, 249-252.)

Tässä prosessissa tiedostamattoman "ajaton" aika (tiedostamaton on atemporaalista) saadaan muutettua ajalliseen kestoon sen ansiosta, että kielen sensoriset puolet kantavat yksilön ruumiillista menneisyyttä mukanaan. Voisi kai sanoa, että kaaos muokkaantuu kertomukseksi. Kokemus, kieli, aika ja psyyke punoutuvat siis yhteen. Ja Kristevan mukaan tämä on myös Proustin tavoite.

---

Autoin viikonloppuna ystävää gradun viime hetkien kanssa. Kävi samalla (taas) ilmi, että Steven Hallin Haitekstin kritiikki Hesarissa taisi olla parempi kuin kirja itse. Puhuttiin myyteistä, lähinnä Dionysoksesta ja myytin ulkopuolesta (joka on samalla kielen ulkopuoli - sanomaton, kaaos), ja päädyttiin mm. Baabeliin, johon Hesarin kritiikissäkin viitattiin. Kyse oli siis jälleen (niin kritiikissä kuin myös keskustelussa) sanan suhteesta viittauskohteeseen, todellisuuteen sekä mahdollisuudesta kommunikoida ja välittää kokemusta. Ystäväni oli kuitenkin (jo toisena henkilönä) sitä mieltä, että tämä kaikki ei Hallin teoksesta välity. Pakko lukea ja nähdä itse ensi tilassa.