maanantai 26. lokakuuta 2009

Kohtauksia Twin Peaksista


Olen katsonut muutaman viikon ajan iltaisin Twin Peaksia (edellisistä kohtaamisista taitaa olla 15 vuotta). Laura Palmerin murhan tutkimukset käyvät yhä monitahoisimmiksi, enkä saa enää öisin unta jakson nähtyäni - vaikka tiedän, miten sarja päättyy ja luulen tuntevani salaisuudet, joita kukin yrittää peittää. Ongelma onkin juuri tässä: viestitty ylittää juonen ja tietoisuuden, ja jää alitajuntaan häiritsemään - niin kuin Sarah Palmeria ja Maddy Fergusonia vainonneet näyt. Merkit ovat räikeästi ylilatautuneita, sisältävät paljon enemmän kuin niiden pitäisi.

Sarja on täynnä kompleksisuutta. Lynch ja Frost rinnastavat pikkukaupungin asukkaiden monimutkaiset ihmissuhteet kotien tv-ruuduissa jatkuvalla luupilla pyörivään saippuaoopperaan. Näin ollen tekojen merkitykset tuntuvat redusoituvan tekniseksi draamaksi, mutta samalla esimerkiksi unet ohjaavat FBI-agentti Dale Cooperin tutkimuksia. Pienet yksityiskohdat saavat valtavia merkityksiä vain siksi, että niihin kiinnitetään suhteetonta huomiota. En ehtinyt Pariisissa nähdä David Lynchin Galeries Lafayetten näyteikkunoihin tekemiä teoksia, mutta Twin Peaks kiteyttää kyllä omalla tavallaan taiteilijan surrealistisen estetiikan - ja avaa siten myös myöhempiä töitä.

Mieleenpainuvimpia kohtauksia:

*Kamera kiinnittyy katossa pyörivään tuulettimeen Sarah Palmerin kuullessa tyttärensä kuolemasta. Myöhemmin tuuletin nousee esiin aina sopivin väliajoin ja sille alkaa muodostua yhä painavampia merkityksiä. (Vastaavia ovat yössä vaihtuvat liikennevalot, kaupungin kaduilla ajava tukkirekka sekä puun latvaan lentävä varis.)

*Audrey Horne unohtuu autistiseen tanssiin - isänsä työhuoneeseen, Norman ravintolaan.

*Konstaapeli Andy Brennan yrittää kiinnittää etsintäkuulutusta ravintolan ikkunaan, mutta sotkeutuu läpinäkyvään teippiin.

*Dale Cooper juo kahvia/syö kirsikkapiirakkaa/puhuu Tiibetistä.

*Erikoisagentti Cooper ja seriffi Truman menevät kuulusteluhuoneeseen. Ensimmäisenä kuvana näytetään saksanhirvenpäätä pöydällä. Se on ilmeisesti tippunut seinältä. Myöhemmin hirvi nähdään taas paikoillaan.

Twin Peaks - puutteen ja toistensa kanssa ristiävien halujen kaupunki.

_______________________

Lisäys 29.10, jakson nro. 2/22 jälkeen

Ja vieläkin harmittaa: on selvää, ettei mikään sarja pysy loistavana ikuisesti, ja Twin Peaks oli outoudessaan sellainen, ettei sille kai kukaan ennustanut pitkää ikää, mutta miksi ihmeessä sarjaa piti jatkaa ohi Palmerin murhatutkimusten, ja ennen kaikkea: miksi vielä viimeisessä jaksossa piti avata uusia ovia kohti seuraavaa kautta?

Jos tv-käsikirjoittajat ovat jotakin oppineet sitten 90-luvun, on se cliffhangerien heikko voima. Sarja pitää lopettaa katharttisesti ja mahdollisesti jatkoa odottaen, mutta ei katastrofitilanteisiin, jotka jättävät vain ikävän maun budjettien kaatumisten ja hyllytysten edessä. Niin! Vastedes katson vain Housea.

2 kommenttia:

aaltopahvia kirjoitti...

Nyt minäkin haluan katsoa Twin Peaksin uudestaan. Kuulostaa ihan siltä, että se on sarja, joka perustuu tunnelmointiin ja symboleihin, eikä varsinaisiin juonenkäänteeisiin tai -päätteisiin. Huvittavaa, että sitä on voinut pienenä katsoa ihan vaan tavallisena sarjana, miettinyt kovasti, mitä mikäkin tarkoittaa ja mihin ollaan menossa. Kuka teki ja mitä - niin kuin sillä olisi väliä!

Sellaista saisi olla enemmän!

Anna.O kirjoitti...

Hih, sitähän se juuri on: symboleita ja outoa tunnelmaa. Luin, että Lynch ei olisi itse edes tahtonut paljastaa Laura Palmerin murhaajaa. MUTTA juuri kirjoitin tuohon lisäyksen pettymyksestäni viimeiseen/viimeisiin jaksoihin (joissa Lynch ei ole enää edes mukana). Siis neuvo: lopeta 2:9:n kohdalla, lopeta vaikka mikä olisi. :)

On se niin, että kun ohjaaja kyllästyy, kannattaa myös katsojien siirtyä muualle. Ihmeissäni jäin kummastelemaan, miksi 3. kautta sitten vielä pohjustettiin?