Hautomoon jääneet merkinnät III: Kuollut huvipuisto

Coney Islandilla, Brooklynin eteläkärjessä Atlantin rannalla sijaitsee Tove Janssonin tarinan "Hemuli joka rakasti hiljaisuutta" huvipuisto, hieman myrsyn jälkeen, rannalle huuhtoutuneena, vailla hemulin ja lasten pelastustyötä.

Alkuperäinen, suuri ja yhtenäinen puisto on mennyt kiinni vuosikymmeniä sitten ja alue on aidattu kananverkoilla omiksi erillisiksi blokeikseen, joiden sisällä on nyt pieniä huvilaiterykelmiä. Yksityiset puistoyrittäjät pyrkivät New Yorkin kaupungin tuella herättelemään puistoa henkiin, mutta aavemainen tunnelma pysyttelee sitkeästi. "Kortteleiden" väleissä on kapeita, suljettujen peli- ja ruokakioskien reunustamia kujia, joilla satunnaiset vierailijat ja poliisiautot matelevat. Kyltit muistuttavat puiston kulta-ajoista ja jostakin kuuluu hiljaa tivolimusiikkia. Suurin osa laitteista on peitetty pressuin ja lukittu kettingein kiinni maahan. Avoinna on lähinnä kaksi laitetta: vuonna 1927 pystytetty, myöhemmin kansallismonumentiksi nimetty vuoristorata Cyclone sekä Deno's Wonder Wheel, niinikään 20-luvulta peräisin oleva maailmanpyörä, jonka vaunut liikkuvat pyörän kääntyessä. Molemmat laitteet tarjoavat enemmän riemua ja kauhua kuin yksikään nykyinen vekotin - ja sopivat kokemukseen siitä, että paikka on kuin luotu nostalgisia huvipuistomuistoja elätteleville, mutta samalla sopivan määrän kauhuelokuvia nähneille nuorille aikuisille. Vuoristorata tarjoaa 5 minuuttia nytkähtelevää vapaapudotusta erilaisilla korkeuksilla ja maailmanpyörän vaunut muljahtelevat sinne tänne korkealla ilmassa. Kaukana luoteessa näkyy Manhattan, alla on kuollut huvipuisto.

Puistoalueen ja hiekkarannan välissä on rannansuuntainen kävelykatu, jonka ulkobaareissa tarjoillaan maailman vanhimpia hot doggeja, olutta ja margaritoja, baarimikko istuu jakkaralla ja jauhaa jotakin mikrofoniin, mihin autolla ohi kulkevat poliisit vastaavat kovaäänisellään.

Hautomoon jääneet merkinnät II: vuosisadan alun New Yorkissa

The rehab facility was housed in a large mansion that had once belonged to the Broadway producer Billy Rose. I didn't know how or when the place had been turned to Smithers, but it was a solid example of old New York architecture, a limestone palace from an age when wealth had flaunted itself with diamonds, top hats, and white gloves. (Paul Auster 2004 Oracle Nights, 165.)

Woolworth Building (1913), Sherry-Netherland Hotel (1928), Chrysler Building (1930), Waldorf Astoria (1931), Empire State Building (1931), Rockefeller Center (1932-1939)...

Vanhasta New Yorkista on vaikea erehtyä. Newyorkilainen mansion on ylellisen suuri, monikerroksinen kivitalo, jonka julkisivu, ovien ja ikkunoiden pielet sekä ennen kaikkea ylimmät kerrokset torneineen on koristeltu mitä erikoisimmin yksityiskohdin, eri vuosisatojen tyylein. "Matalissa" eli normaalikokoisissa rakennuksissa kuten Yoko Onon ja John Lennonin Dakota Buildingissa (1884) on muistumia siitä, minkälainen Pariisi on yhä edelleen, mutta 1910-luvulta alkaen on arkkitehtuuri lähtenyt käsistä: ylöspäin, ylöspäin, yhä korkeammalle, torneiksi, jotka hyödyntävät mitä mielikuvituksellisimmin tavoin koko arkkitehtuurin tyylihistoriaa, gotiikasta art decoon.

1920-30-luku, laman kynsissäkin, oli aikakautta, jolloin rikkaus todella esitteli itseään timanteissa ja valkoisissa käsineissä, ja rakensi maailmaa kohti taivasta. Ollapa nähnyt New York ennen lasisia taivaansilpojia...

1920-30-luvun New York, Central Parkin laidalla kohoavat rakennukset asuntoineen, Chrysler Building tai Empire State Buildingin eri kerrokset, eivät ole kuitenkaan normaalin ihmisen tavoitettavissa - muutoin kuin ulkopuolelta katutasosta. Hotelleihin - Waldorf Astoria, Sherry-Netherland, Ritz, New Yorker - pääsee asumaan paksulla lompakolla ja Empire State Buildingiin muiden turistien tavoin jonottamalla, mutta silti kaupunki, joka elää korkealla ilmassa jää monin tavoin tavoittamattomaksi tavallisen turistin näkökulmasta. Toisin kuin Pariisissa, jossa rikkaus ja köyhyys elävät myös rinta rinnan, New Yorkissa pilvenpiirtäjät ja televisiosta ja kirjoista tarjotut mielikuvat ovat kaiken aikaa muistuttamassa filmi- ja musikaalitähtien elämästä.



Sherry Netherland Hotel Central Parkin etelälaidalla, East 59th Streetin ja 5th Avenuen kulmassa. Huoneen hinta on halvimmillaan 350 dollaria/yö.



Chrysler Building sammakkoperspektiivistä Lexington Avenuelta. Rakennuksen aulaan pääsee sisään.


Chrysler Buildingin huippu talojen välistä, ulostyöntyvät gargoilit ja huipun kilpikoristeet - koneaika.



Empire State Building



Sumua Midtownissa, Rockefeller Center peittyy utuun. 65. kerroksen ravintolasta ei ole lainkaan näkyvyyttä ulos, pelkkää tuuletuslaitteiden huminaa. Margarita Rainbow Roomissa maksaa 20 dollaria, kuitenkin vähemmän kuin Helsingin Tornissa.



Bank of American tuore pääkonttori Bryant Parkin laidalla: lasi taipuu eri suuntiin ja hohtaa turkoosinvalkeana, vanhojen pilvenpiirtäjien arkkitehtuurista on muistuttamassa piikkinä kohoava huippu. Bryant Parkin tuoleilla voi syödä ympäröivien katujen take away-paikoista ostettuja lounaita.



Maailman korkein rakennus vuoteen 1930 saakka, goottilainen Woolworth Building, pilkistää uusien pilvenpiirtäjien välistä Manhattanin eteläkärjessä. Staten Island Ferry on matkustajille ilmainen.

***

Manhattan kohosi kohti taivasta monissa eri osissa ja eri aikakausina. Ensimmäiset korkeat toimisto- ja liikerakennukset tulivat etelään (esim. Woolworth Building, 1913), jonka jälkeen Midtown alkoi kasvaa kilpailun tahdissa. Nykyään, Central Parkista kohti Grand Central Terminalia ja etelää käveltäessä pilvenpiirtäjät peittävät vähitellen toisensa. Näkyvissä on aina vain kaikkein lähin, tiukasta sammakkoperspektiivistä. Yhtäkkiä Metlife jättimäisen modernin pilvenpiirtäjän takaa paljastuvat kuitenkin sekä kuuluisa juna-asema että sen takana hopeisena ja kilpisenä hohtava Chrysler Building, joka piti itsellään maailman korkeimman rakennuksen titteliä muutaman kuukauden ajan Woolworth Buildingin jälkeen vuonna 1930, ennen Empire State Buildingin valmistumista.

Samoihin aikoihin, liikerakennusten kilpaillessa korkeudestaan, myös asuinrakennusten koko alkoi kasvaa Manhattanilla. Arkkitehti Emery Roth suunnitteli 1920-luvun lopulla Central Parkin länsilaidalla kohoavat hätkähdyttävät asuinrakennukset: San Remon, The Beresfordin ja Eldoradon. Puistosta käsin näyttää ensin siltä, että eri puolilla kohoavat linnamaiset huiput ovat kukkuloille rakennettuja tekolinnoja, puistossa sijaitsevan Belvederen tapaan. Todellisuudessa kyseessä ovat kuitenkin puistoa ympäröivien katujen pilvenpiirtäjät.



The Beresford on Rothin kolmesta Upper West Siden mansionista keskimmäinen (etelä-pohjoissuunnassa). Se valmistui 1929 ja sijaitsee Central Park West no:211:ssa, West 81st Streetin kohdalla. Kaukaa puistosta hahmottaa, että siinä neljä tylppää tornia



Katutasosta the Beresfordin tornien lukumäärää on vaikea sanoa. New Yorkin rakennukset muuttavat muotoaan riippuen siitä, mistä niitä katsoo. Ne näkyvät pitkälle, ja koko paljastuu ainoastaan kaukaa.



San Remon kaksoistornit 59th Streetin kohdalla ovat Rothin rakennuksista eteläisimmät, West 74th Streetin korkeudella. Katutasolta, osoitteesta Central Park West no: 145, on jälleen vaikea ymmärtää, että kyse on samasta rakennuksesta, ellei sitten tavoita huippujen jäljitelmiä roomalaisesta pyörökirkosta.





Pohjoisimpina Rothin luomuksista tulee Eldorado, niin ikään kaksoistorneineen, Central Park West no: 300, West 95th Streetin kohdalla. Myös se muuttaa muotoaan katselukulmasta riippuen.



Näkymä Metropolitan Museumin katolta etelään: Sherry Netherland Hotel (oik.) ja Chrysler Building (vas.) matalina järkälemäisen Metlifen molemmin puolin



Manhattan, eteläkärki


Manhattan Brooklyn Bridgen alta

Hautomoon jääneet merkinnät osa I: New Yorkin tuliaisia

14.7. Näin heinäkuun hiljaisuudessa tuli aika viimeistellä viime kuukausien keskeneräisiksi jääneet, blogin syövereihin hautautuneet merkinnät. Ajatuksia kesäkuiselta New Yorkin matkalta siis.
---



Olla kokemusta rikkaampi.

New Yorkin kohdalla ilmaus tuntuu tarkoittavan sitä, että kaupunki alkaa vähitellen elää kolmiulotteisena, elettynä tilana.

Alkaa hahmottua aivan uusi maailma: sadankuudenkymmenen senttimetrin korkeudelta, sammakkoperspektiivistä kohti taivaita hipovia pilvenpiirtäjiä, jotka maasta katsoen ovat täysin saavuttamattomia - ja maata pitkin vaikka ensin Manhattanin Upper West Sidelta pari korttelia Central Parkiin, sieltä 59th Streetille ja Avenueita pitkin St. Patrick's Cathedralille, Empire State Buildingille ja lopulta kohti eteläkärkeä, Vapaudenpatsasta. Aivan uusi maailma. Että korkeus onkin tämä, että matkan pituus onkin tuo! Että se patsaskin on niin pieni suhteessa Financial Districtin tornitaloihin!

Kaupunkia kulkiessa New Yorkista tulee yhtäkkiä todellisuutta ensikertalaiselle. Se on tässä maailmassa olemassa oleva tila, eikä vain joukko toisiinsa yhdistymättömiä, aukkoisia, näyttöruudun tarjoamia välähdyksiä tai kartta täynnä nimiä ja pieniä piirroksia keskeisimmistä paikoista. Mikä ihmeellinen ilmiö. Todellakin, omistaa jotakin enemmän kuin ennen.



Central Parkia

Ensimmäisenä päivänä selvisi pieniä asioita. Central Parkin moninaisuus. Avaraa ruohokenttää mutta myös puiden katvetta. Lujaa juoksevat ihmiset ja urheilevat joukot. Pariskunnat eväineen. Ja Belvedere, aivan ihmeellisen outo linna keskellä puistoa (joskaan mikään puistoarkkitehtuuri ei voi ihmetyttää enää Pariisin Parc de Buttes Chaumontin jälkeen), jossa aasialaiset ottavat hääkuviaan. Ja sitten yhtäkkiä rauhan alueen katkeaminen: 59th Streetiltä alkava väenpaljous ja hulina. Kesäkuun helle.

West 59th Streetin ja Central Park Westin (8th Avenuen) kulmasta, Columbus Circlen lasisesta ostoskeskuksesta löytyi Whole Foods-ruokakauppa. Pian kävi ilmi, että kuva jättipakkausten, tehotuotannon ja rasvaisten ruokien Amerikasta ei pidä New Yorkin kohdalla (ainakaan enää) paikkaansa. Tavallisissakin ruokakaupoissa Manhattanilla on valittavana valtavasta määrästä erilaisia luomuhedelmiä, -vihanneksia ja -juustoja, kaupan keittiössä valmistettuja valmisruoka-annoksia, erilaisia quinoa- ja couscous-salaatteja, vegaani-, kosher- ja muilla ruokavalioilla. Mutta Whole Foods oli ykkönen. Ensimmäinen lounas kertoo kaiken:

viininlehtikääryleitä, falafelia, forbidden rice-paellaa, kasvisquinoa, tabbouleh-salaattia, juustopinaattiravioleja, jättikatkarapu-sienitagliatellea, amerikkalaista tonnikala-omena-vadelmasalaattia, paahdettuja soijapähkinöitä, pinjansiemeniä, erilaisia vihersalaatteja ja pinaattia... yhteensä 600g, hinta n. 6 euroa




Sunnuntaipäivää vietettiin Harlemissa. Manhattanin pohjoispuoli on helteisenä päivänä kuin Toni Morrisonin Jazz:in Harlem. Talot ovat matalampia ja jokaisessa teräksiset paloportaat. Kadut ovat leveitä ja niillä istuskelee paikallisia erilaisissa porukoissa. Nuoria syömässä pizzaa, vanhempia miehiä juttelemassa. Joku pesee autoa supermarketin edessä. Turistit täyttävät Abyssinian Churchin kuuluisan gospelkuoroisen jumalanpalveluksen jälkeen etelävaltiolaista Soulfoodia tarjoavat ruokapaikat. Haettiin kaupasta etelän perunasalaattia, hedelmälautanen ja granaattiomenajäätelöä ja suunnattiin Central Parkin pohjoislaidalle, Harlem Meerin rantaan piknikille.

Ennen matkaa uumoilin New Yorkin museoissa näkeväni "puuttuvat teokset". Eli kaikki ne Monet't ja Manet't ja Van Goghit ja Picassot ja ja ja... mitä meillä ei Euroopassa ole. Väärässä olin: jenkeissä on samat Monet't ja Manet't kuin Louvressa ja Musée d'Orsayssa. Joitakin löytöjä kuitenkin myös: yksi ennennäkemätön, aikaansa edellä ollut ja linjasta poikkeava Dali, jossa rei'itetty pinta muodostaa korvan muodon sekä sen sisälle naisen muotokuvan, Picasson Poika ja hevonen, Van Goghin Posteljooni sekä Matissen abstrakti Notre Dame. Metropolitan Museumissa oli lisäksi avattu aivan loistava uusi Amerikka-siipi Frank Lloyd Wright-sisustuksineen. New Yorkissa osataan myös (vrt. vaikka Pariisin Musée d'Orsayn päähalli tai Louvren kuvanveisto-siivet) tehdä elämyksellisiä museosisustuksia. Ja lisäksi Guggenheimilla sattui olemaan esillä rakennuksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi Lloyd Wright-näyttely. Kävi ilmi, kuinka utopistinen arkkitehti Lloyd Wright on ollutkaan: kaikkine kuvitelmineen kaupunkiasumisen loppumisesta tiedonkulun ja liikennevälineiden kehittyessä, akvaariomaiset kyläkaupungit jättimäisine parkkihalleineen ja lentovälineineen. Itse Guggenheim-museo istuu ehkä hivenen nurkkaanahdistettuna ja pienenä tornitalojen kupeessa, Central Parkin itälaidalla.

Myös lempipaikkoja muodostui matkan aikana. Central Parkin Resevoir. Metropolitan Museumin kattoterassi. Kaikki odottamattomat ja yllättävät näköalapaikat, joissa kaupungin ihmeellinen arkkitehtuuri tulee esiin. Reservoirin ehkä kaunein näkymä löytyy aivan Guggenheim-museota vastapäätä: Upper West Siden 20-luvun tornitalot.




Guggenheim



Näkymä Central Parkin Reservoirilta kohti Upper West Sidea




Central Parkia, taustalla Upper East Side


St. Patrick's Cathedral pilvenpiirtäjien katveessa


Empire State


Manhattanin eteläkärki Staten Islandin lautalta


Broadway Upper West Sidella, at West 79th Street



Central Parkia, Turtle Pond ja taustalla yksi Emery Rothin 20-luvulla suunnittelemista pilvenpiirtäjistä



Harlemia


The Abyssinian Church, Harlem