"Näitten rantojen autius on ankara ja ahdistaa mielen, eikä yksinäisempää alaa liene monta Vironmaalla eikä Svean valtakunnassa, ja yhtä hyvin olisi minut taidettu lähettää exiliumiin elikkä maanpakoon Suomen elikkä Ruotsin Lappiin."Aino Kallaksen Reigin pappi on niitä romaaneita, joiden loppua on vaikea muistaa. Mitä tapahtuu papin vaimolle, kun tämä on ollut noituudesta eli aviorikoksesta syytettynä Tallinnassa? Tarinan alku on toistuvissa katastrofeissa, rantojen autiudessa ja loputtomassa talvessa. Pappi oppii elämään syrjäisessä Reigin kylässä, mutta lapsensa ja omaisuutensa menettäneen Catharinan on pakko päästä pois. Oikeuden istunnossa todistajat näkevät ennemmin lemmenjuomia ja variksina karkaavia rakastavaisia kuin rakkautta ja halua aloittaa alusta. Pappi taitaa antaa anteeksi ja elää vanhaksi Reigissä hylkeiden keskellä. Catharina ja Jonas varmaankin teloitetaan. Sataa lunta ja mennään hevosvaunuilla. Jossakin kohtaa jäät alkavat sulaa.
Toinen teos, josta jäävät mieleen lumiset maisemat ja matkat: Anna Kareninina. Uusi elokuva perustuu niin vahvasti matkakuviin, että alkaa jo epäilyttää. Joko romaanissa ollaan koko ajan junassa, tai sitten teos leimaa lukijaansa matkan tunnun.
Tämä talvi on ollut valottomin pitkään aikaan. Nyt on maaliskuu ja aurinko palannut, mutta moneen kuukauteen sen poissaoloa ei edes huomannut. Vain kyky nähdä asioita kuihtui. Ulkotilat oli tarkoitettu siirtymiseen paikasta toiseen.
Jotain näkyi kuitenkin. Kaapelitehtaan kuvanveistäjien teosvälitystilaisuudessa oli helmi-maaliskuun taitteessa:
- jalkoja, jotka sukeltavat jalustaan;
- kukkia, jotka avautuvat hiekan painosta;
- puita, joissa roikkuu valkoisia palasia;
- groteskeja hahmoja;
- sulaneita astioita;
- elegantteja rintakuvia;
- melkein-käyttöesineitä ja
- vihreitä ja oransseja grafiikoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti