Ruoka-asioita, kieliasioita

Osaan kautta Länsi-Afrikan rannikon puhuttavaa minan kieltä nyt sen verran, että tunnistan ja osaan muodostaa osan tervehdyksistä, osaan pyytää ja antaa vettä, ja olutta, ja luulen, että fifi tarkoittaa "heti" tai "nyt". Lisäksi osaan kasan ruokasanoja. Nämä siis ovat asioita, joita yhden baarin poika katsoi tarpeelliseksi opettaa. Nam esi deka, fifi. Anna yksi vesi, heti. Akbe – kiitos.

Mutta kalojen nimiä on melkein turha yrittää selvittää. Ranskaksi tunnettuja – ja suomennettavia – ovat barracuda, meriahven (bar) ja meriantura (sole) sekä karppi ja makrilli. Muut tunnetaan minan tai foninkielisillä nimillä. Nyt syön gloloa. Se on merikala. Ja sopii tuliseen keittoon.

Dakoin on rannikkoalueen perinneruokia. Raskasta työtä tekevät kalastajat ovat saaneet tarvittavan energiamäärän karpista, tulisesta tomaatti-sipulikastikkeesta ja valtavasta annoksesta maniokkimuusia (pâte de maniok). Abobo puolestaan koostuu paputahnasta, jonka päällä on friteerattua kotijuustoa (ihanaa). Gbekuy? tai gboma, jotka ilmeisesti tarkoittavat ihan vain pinaattia, on pinaattimuhennosta savukalalla, chilillä ja tomaatilla.

Minaa ei periaatteessa kirjoiteta, mikä tekee varsinkin omat kirjoitusyritykseni vähän huvittaviksi. Suhtautuminen kieleen on täällä jotenkin erilaista, se on vuorovaikutuksen väline - ei jotakin, jota harjoitetaan ja hallitaan. Ihmiset liikkuvat paljon, pois kotiseuduiltaan ja alueilta, joilla puhutaan "äidinkieltä" - ja mina, fon, hausa, fulani toimivat mahdollisuuksina kommunikoida uusilla alueilla. Ei ole ihmeellistä osata kymmentä kieltä – ja päälle jotakin erikoista versiota englannista ja ranskasta.

Ranska on tarpeen täällä, jos muuta yhteistä kieltä ei löydy, englanti puolestaan Nigeriassa ja Ghanassa. Muuten pärjätään pitkälti minalla.