keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Miten aamuisin pitää herätä?

Tein vähän aikaa sitten poikkeuksen paperijätettä karttavassa ympäristöpolitiikassani: tilasin ihan oikean paperisen Hesarin digilehden sijaan.

Valinta oli psyykkistä terveyttä ajatteleva, mitäs muutakaan. Tiedän, että tarvitsen aamuisin jotakin, joka ohjaa ajatukset uuteen päivään, oli se sitten työpäivä kotona tai muualla - jotakin muuta kuin omat kirjoitukset, keskeneräiset työt tai sivistävät lukemistot. Romaanin tai novellin lukuun aamun hetki on liian lyhyt, ja lyhyenkin tv-sarjan katsominen on vähän sama kuin avaisi pullon viiniä aamutuimaan, tai jatkaisi unia.

Digilehden lukemisen ongelmana oli se, että sieltä ajautui helposti jonnekin aivan muualle (jos nyt ehti tietokonetta aamulla edes avaamaan), eikä ero lehdenluvun ja muun tietokonepuuhan välillä ollut tarpeeksi jyrkkä.

Nyt aamun rutiini on selkeä: lehden luvulle löytyy päivästä riippumatta pieni hetki aikaa, jonka jälkeen voi siirtyä töihin tai vapaalle. Paperilehti on heti saatavilla ja sen selaaminen vie harvemmiin vaivihkaa väärille poluille (poikkeuksena nyt tämä kirjoitus).

Huomaan kuitenkin myös, että entisten sähköisten kulttuurisivujen lisäksi luen nyt paljon erilaisia uutisia, myös ihmisten uteliaisuuteen ja skandaalihakuisuuteen vetoavia, joilta netissä aina vältyn (sivupolkuni kun ovat vähän toisenlaisia). Olen yhtäkkiä kovin selvillä tapahtumista, joita lööpit ulkona vouhottavat.

Reilun viikon kokemuksella, asiaa sen kummemmin pureksimatta olen lähinnä huomannut juuri uuden tietoisuuden asioista, joita iltapäivälehdet pitävät myyvinä. Yhtenä aamuna mietin näitä uutisia selatessani, että kannattaako tätä lukea. Päädyin kuitenkin ajattelemaan, että jostain se tieto rikostutkintojen käänteistä ja tutkijoiden ja ohikulkijoiden mielipiteistä tulee kuitenkin. Hesarissa ja sen liitteissä on myös oikeaa asiaa, joka jäisi digilehdessä ehkä huomaamatta (ja jääkin, tiedän).

Tänäisessa hesarin kolumnissaan Tuomas Nevanlinna kuitenkin huomauttaa juuri uutisten ongelmista. Sanotaan, että viihteellinen hömppä täyttää tiedotusvälineet, mutta oikeastaan asia on Nevanlinnan mukaan toisin päin - media on pikemminkin uutisoitunut: "Viihde, jos ei muuta, tuo oman luonteensa näkyviin. Uutiset eivät, ja ovat siksi viihdettä salakavalampi osa uusintamista ja spektaakkelia."

Tähän olen nyt siis ajautunut mukaan: loputtomaan, merkityksettömään uutisten maailmaan, jonka tarkoituksena on tuottaa lisää uutisia. Vaikka aikomuksena oli tehdä aamuista selkeitä ja todellisuuteen orientoivia!

Nevanlinna tarjoaa onneksi myös ratkaisun, joka oli ihan kulman takana, en vaan siihen itse laiskuudessani päässyt:

Toverit. Lukekaa aamuisin runoja! Kehotus ei tällä kertaa perustu siihen, että runot ovat daideellisin mahdollinen virike. Runot yksinkertaisesti sopivat paremmin unen ja valveen väliseen heräämisen tilaan. Runojen lukeminen pitää unien assosiatiivisuuden ja luovuuden yllä. Samalla se herättää, avaa ihmisen kohti maailmaa. Näin aamiaiselta pintautuu terävä ja moniulotteinen avantgardisti kättelyssä lannistetun ja lokeroonsa palautetun konttorirotan sijasta.

Kyllä puun kantohintaneuvotteluiden ja Lähi-idän tilanteen ehtii tarkistaa sitten myöhemmin.

Totta joka sana.

On toki myös ihmisestä kiinni, miten aamuisin on paras herätä. Yhtä hyvinä vaihtoehtoina ovat pitkä suihku (epäekologista tosin sekin), lenkki ulkona tai kuppi kahvia ikkunan ääressä. Taidan pitää myös paperisista kulttuurisivuista ja niistä sivupoluista kirjahyllylle, joita ne aika ajoin tuottavat. Jos voisi tilata vain sen C-osan, jonne se Nevanlinnakin kirjoittaa?

Aurinko herätti aamun ja uniset silmäni.
Se tietää
miten herätessä pitää puhua.

Herätessä pitää puhua hiljaa
kunnes oma ääni
voittaa unen äänet
ja käsi tietää,
kenen se on.
(Maria Vaara 1977 Miten herätessä pitää puhua, 10-11.)

1 kommentti:

aaltopahvia kirjoitti...

Rakastan tuota kohtaa: kunnes käsi tietää, kenen se on. Voisin herätä siihen joka aamu, aina vain.

Mulla oli ihan sama ajatus aiemmin, halusin herätä lehden äärelle, että olisi jotain konkreettista, mitä koskettaa, kun syö aamiaista, kun heräilee. Mutta en kestänyt sitä paperivuorta ja sitä vaatimusta, joka tietopaketin kynnykselle lampsahtaminen aina toi mukanaan. Pitäisi olla tietoinen, pitäisi olla kiinnostunut. Mutta myötätuntoa ei saisi tuntea, sillä sitä ei voi riittää kaikille niille murhille, kansanmurhille tai tapoille muuten vaan. Sille yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudelle, epätasa-arvoisuudelle, joka paistaa joka ikisestä otsikosta.

Lopultakin, aamuni ovat seesteisemmät, kun vaan katson ulos ikkunasta. Puut eivät onneksi yritä sanoa mitään. Ne vaan on.