Jää - Helen Humphreysin jäätynyt Thames

This book is intended as a long meditation on the nature of ice. Each story is a story of transformation, as ice itself is the result of a transformative process. Because of climate change, brought on by the buildup of greenhouse gases in the atmosphere, we are in danger of losing ice from our world.

If ice disappeared, we would not only lose the thing itself and its stabilizing place in the balance of nature, but we would also lose the idea of ice from our consciousness, and all the ways in which we are able to imagine it.

Helen Humphreysin Frozen Thames (2007) sisältää neljäkymmentä kertomusta siitä, kuinka Thames-joki jäätyi umpeen Lontoon kohdalla. Ensimmäinen ajoittuu vuoteen 1142, viimeinen vuoteen 1895, jonka jälkeen Thames ei ole enää jäätynyt, sillä uusi silta (London Bridge) sallii uomassa niin kovan virtauksen, ettei joki enää voi jäätyä läpensä.

Humphreys muistaa lopussa Virginia Woolfin Orlandon (1928), joka alkaa kuvauksella jäämarkkinoista (Frost Fare) Thamesilla. Humphreysinkin kirjassa kuvataan useampiakin tällaisia markkinoita. Markkinat Thamesin jäällä olivat kuin toinen maailma: eräänlainen karnevalistinen käänne keskellä talvea. Joen jäätyminen rikkoi sen mikä oli normaalia, tutut, sovinnaiset, sovitut käyttäytymismallit. Ei ainoastaan se, että vesi muutti yhtäkkiä muotoa ja että jokea pitkin saattoi kävellä tai luistella tai että sen saattoi ylittää mistä tahansa, vaan myös tämän ihmeen tuottamat mielikuvat, ihmetyksen ilon kokeminen ja siitä kumpuava juhlan tuntu yleensä, tekivät joen jäätymisestä jotakin erikoista.

Virginia Woolf syntyi 1882 ja on mahdollista, että hän on nähnyt ja elänyt tuon viimeisen jään vuonna 1895. Viimeiset markkinat olivat kuitenkin jo 1814. Uusi silta rakennettiin 1830-luvulla, eikä joki enää jäätynyt niin kantavaksi, että sen päälle olisi voinut rakentaa. Vähitellen myös niin kovat pakkaset katosivat, että joki olisi enää jäätynyt. Kun luin Orlandon ensimmäistä kertaa en ollut käynyt Lontoossa talvella ja luulin, jollakin tapaa assosiatiivisesti, että Thames jäätyisi aina. Että jos menisin Lontooseen keskellä talvea, näkisin jäätyneen joen. Tuo ajatuskuva oli väärä.

Entä jos Suomessakin voidaan - ja tulee kohta tarve - laskea kertoja jolloin esimerkiksi jouluna on enää ollut lunta?

Kielellinen huomio asuntokaupoista

Puhutaan asunnon realisoimisesta, kun asunto myydään ja siitä saatu myyntivoitto tupsahtaa pankkitilille. Asunto ikään kuin "realisoituu" rahaksi - vaikka käytännössähän jokin konkreettinen asia (asunto) muuttuu tässä tapauksessa abstraktiksi, rahaksi. Ei siinä ole mitään realistista.

Myöskään mitään realistista ei ole siinä, että joskus ammoisina aikoina ostettu asunto on kasvattanut yhtäkkiä vuosien saatossa hintaansa ja että "realisoinnissa" syntyy summa täysin "ylimääräistä" rahaa. Pikemminkin olisi ehkä hyvä puhua "absurdoinnista" - ainakin silloin, kun tehdään myyntivoittoa.

Kaikki odottavat nyt lamaa vähän niin kuin Tove Janssonin "Kuusi"-novellissa muumiperhe joulua. Minkälainen se lama on ja koska se oikein tulee? Tai ehkä se on sana, joka toteuttaa itse itsensä, vähitellen.

Ensin on onneksi joulu.

Asumisesta ja muuttamisesta, vanhaa ja uutta

Vuosisadan alun vanhoissa rakennuksissa Helsingin keskustassa, Kruununhaassa, Katajanokalla, Punavuoressa ja Kallion seudulla on lukuisia yksiöitä ja kaksioita, joissa on suuria erkkeri-ikkunoita, vanhoja kakluuneita, lautalattiat ja paksut seinät. Rappukäytävä on maalattu osaksi vihreällä tai murretulla punaisella ja koristeltu erilaisin ornamenttikuvioin. 1920-30-luvulle, ja Töölöön, Meilahteen, Munkkiniemeen tai Mäkelänkadulle, tultaessa muodokkaat erkkerit ja kakluunitkin katoavat, samaten koristekuviot, mutta ikkunoiden avaruus jää leveiden ikkunalautojen muodossa. Samaten lautalattiat ja paksut seinät sekä säännönmukaisemmat erkkerit tai parvekkeet. Seiniin on upotettu vanhoja kylmäkaappeja, joista on sittemmin tehty lasivitriinejä.

Isommissa näistä asunnoista huoneita yhdistävät leveät pariovet, peiliovet, ja nykyään modernit tilavat keittiökaapistot ja -laitteet reunustavat oleskelutiloja tai täyttävät vanhan alkovin. Kylpyhuoneissa on mosaiikkilaatat ja kiiltävät suihkukopin ovet - tai jäljellä vanha tassullinen kylpyamme. Vanhat yksityiskohdat, ovet, ikkunat, seiniin upotetut kaapistot, jäävät mutta avaruutta lisätään kaikin mahdollisin keinoin - ennen kaikkea uusilla keittiöjärjestelyillä. Keittiökomerot ovat kadonneet tiehensä, ja jäljellä on I:n L:n tai U:n muotoisia keittiöryhmiä saarekkeineen. Näyttää siltä, että jotkut näistä (post)moderneista keittiöistä tulevat kestämään aikaa ja sointuvat hyvin vanhoihin taloihin. Jotkut taas remontoidaan jälleen muutaman vuoden kuluttua.

Jugendia tai 20-30-luvun klassismia edustava "yksiö" tai "kaksio" on sinänsä hassu käsite. Vuosisadan alkupuolella arvotalojen asunnot olivat kooltaan valtavia, moniosaisia huoneistoja, ja niihin liitetyt palvelijoiden asunnot puolestaan pieniä, saniteettitilattomia yksiöitä. Nykyään suurista asunnoista on halkaistu osia pois ja noita pieniä koppeja yhdistelty 40-50 neliöisiksi kaksioiksi.

Sellainen olisi tarkoitus löytää: leveät ikkunalaudat ja lasiset peiliovet huoneiden väliin. Uusi kaunis avokeittiö. Vanha kivinen rappukäytävä ja ehkä veräjähissi. Ikkunat sisäpihalle tai kattojen yli. Vihreä tai punainen jykevä jugend-linna tai sitten vaalea, klassinen 20-30-luvun asuintalo.

Asunnon vaihtaminen muistuttaa jollakin hämmentävällä tavalla sairastamista. Se vie ajan ja voimat pitkäksi aikaa, kunnes se on ohi. Tunkeutuu jokaiselle elämän osa-alueelle ja laittaa päivät uusiksi. Siitä ei selviä yksin, vaan tarvitaan asiantuntijoiden apua, välittäjiä, pankkivirkailijoita. Omin ja henkilökohtaisin avataan tuntemattomille ihmisille. Ja lopulta sitä huomaa olevansa joko koditon ja hajalla tai sitten tai uuden kodin onnellinen omistaja. Todennäköisesti molempia, sitten.

Oma elämä, tavarat, taulut, kirjat, astiat, kaikki, siirtyy uuteen paikkaan ja tekee uudesta kodista kodin ja vanha jää muistoihin yhtenä elämänvaiheena.