Tupaantuliaiset.
AL tuli viime yönä ja tänään tytöt tulivat katsomaan asuntoa. Ripustettiin (hirtettiin) pata... pendre le cremailler, tai jotain sinnepäin. Maylis, Elsa ja E., myöhemmin T., ja sitten vielä Audrey ja Agatha. Se menee. Siis hyvin. Huolimatta siitä että tuntuu, ettei kykyni puhua ranskaa ole kehittynyt yhtään. Se ei tunnu haittaavan, ainakaan näiden ihmisten kanssa.
lauantai 28. lokakuuta 2006
lauantai 21. lokakuuta 2006
Pyykkipäivä
Ensimmäinen lauantai yksin omassa kodissa. Kävin ostamassa kirjoja Hôtel de Villen vierestä BHV:ltä ja tulin pesemään pyykkejä. Ehti jo tulla pimeäkin.
Kotikadulla on Laverie. Se on niin lähellä tätä asuntoa, että voi melkein ajatella käyvänsä pyykkituvassa. Täällä asunnon pieni koko ei haittaa. Elämää on ympärillä niin lähellä.
Vielä viikko sitten vierastin kaikkia ääniä. Puurappuset huutavat kun joku kävelee. Nyt alan jo tottua niihin. Ja yksin olemiseen.
Kotikadulla on Laverie. Se on niin lähellä tätä asuntoa, että voi melkein ajatella käyvänsä pyykkituvassa. Täällä asunnon pieni koko ei haittaa. Elämää on ympärillä niin lähellä.
Vielä viikko sitten vierastin kaikkia ääniä. Puurappuset huutavat kun joku kävelee. Nyt alan jo tottua niihin. Ja yksin olemiseen.
lauantai 14. lokakuuta 2006
Ranskalainen illanvietto
A. ja M. tulivat tänään. Odotin Gare du Nordilla vain hetken, vaikka piti olla ajoissa. Olin ajellut metrolla ajatuksissani edestakaisin. Täällä on paljon ihmisiä mutta ei täällä koskaan eksy. Ei paikoista eikä ihmisistä. Tytötkin näin jo junasta.
Mutta myöhässä ovat kaikki.
Uudessa kodissa alkaa olla jo valmista. Aamulla kävin tyttöjen, E:n ja kämppisten, kanssa St. Ouenin kirpputorilla. Sieltä se nimikin on, siis kirpputori, marché aux puces. Joku oli toissavuosisadalla katsellut lumppukasoja ja todennut, että onpas kirppujen tori ("Ma parole, mais c'est le marché aux puces!"). Nyt siellä on mahtavia antiikkikauppoja. Ja ravintola nimeltää Chez Louisette, joka on portti suoraan 40-luvulle.
Tulin kotiin tekemään ostoksia iltaa varten. Rue du Commercella on fromagerie, boulangerie, boucherie, patisserie... Helppoa ja jännittävää. Katu päättyy kirkkoon jonka vieressä asun. Kirkon takana puolestaan, Boucicaut'n metroaseman vieressä, on Monoprix. Vain se on auki myöhempään. Muutoin kaupunki hiljenee täällä päin seitsemän jälkeen. Missä päivällä on kova vilinä, on illalla kodikasta ja rauhallista.
Täällä voi, nyt vielä ainakin, nauttia pienistä asioista: kaupassa käymisestä ja metrolla kulkemisesta.
Illalla oli Floren läksiäiset vanhassa "kodissa" Rue du Dragonilla. (Se jatkuu etelään Montparnasselle Rue du Cherche-Midinä, jolla HP kuulemma asuu. Kuriositeetti, pitää aina mainitta.) E:n, Maylisin ja Audreyn luona tuntuu hyvältä käydä.
Tuntuu, että elämä alkaa jo kulkea täällä varmasti ja hallitusti. On paikkoja ja ystäviä. Illanviettoja ja juhlia, joihin kutsutaan.
Mutta myöhässä ovat kaikki.
Uudessa kodissa alkaa olla jo valmista. Aamulla kävin tyttöjen, E:n ja kämppisten, kanssa St. Ouenin kirpputorilla. Sieltä se nimikin on, siis kirpputori, marché aux puces. Joku oli toissavuosisadalla katsellut lumppukasoja ja todennut, että onpas kirppujen tori ("Ma parole, mais c'est le marché aux puces!"). Nyt siellä on mahtavia antiikkikauppoja. Ja ravintola nimeltää Chez Louisette, joka on portti suoraan 40-luvulle.
Tulin kotiin tekemään ostoksia iltaa varten. Rue du Commercella on fromagerie, boulangerie, boucherie, patisserie... Helppoa ja jännittävää. Katu päättyy kirkkoon jonka vieressä asun. Kirkon takana puolestaan, Boucicaut'n metroaseman vieressä, on Monoprix. Vain se on auki myöhempään. Muutoin kaupunki hiljenee täällä päin seitsemän jälkeen. Missä päivällä on kova vilinä, on illalla kodikasta ja rauhallista.
Täällä voi, nyt vielä ainakin, nauttia pienistä asioista: kaupassa käymisestä ja metrolla kulkemisesta.
Illalla oli Floren läksiäiset vanhassa "kodissa" Rue du Dragonilla. (Se jatkuu etelään Montparnasselle Rue du Cherche-Midinä, jolla HP kuulemma asuu. Kuriositeetti, pitää aina mainitta.) E:n, Maylisin ja Audreyn luona tuntuu hyvältä käydä.
Tuntuu, että elämä alkaa jo kulkea täällä varmasti ja hallitusti. On paikkoja ja ystäviä. Illanviettoja ja juhlia, joihin kutsutaan.
sunnuntai 8. lokakuuta 2006
J'ai trouvé un appartement - j'espere....
Voilà!
Se on 15:sta arrondissementissä, hyvien metro-yhteyksien varrella. Etsiminen oli vaikeaa ja turhauttavaa. Tuntuu melkein hyvältä luovuttaa huomenna välitysfirmalle (tuo keltainen kuvassa... se sijaitseekin sopivasti asunnon alakerrassa) 800 euroa siitä hyvästä, ettei tarvitse enää ikinä jonottaa näyttöihin ja tavata ahneita vuokranantajia, eikä varsinkaan nähdä vessattomia loukkoja luksustalojen ullakoilla.
Viikko siihen meni, löytämiseen. Ja jouduin luopumaan monesta rahallisesta kriteeristä. Mutta mieluummin maksan välittäjälle huimat summat kuin kärsin jossain ikkunattomassa, suihkuttomassa luukussa ja lihotan samalla perijättärien ja perijöiden lompakoita. Ihmisten, joita ei voisi vähempää kiinnostaa se, että heidän vuokraamansa "yksiöt" ovat luokattomassa kunnossa. Yksikin vanha monsieur, joka tarjosi asuntoa seinänäköalalla hintaan 650 euroa, kertoi omistavansa sisarensa kanssa koko rakennuksen. Lähellä oli hyviä japanilaisia ravintoloita - mutta voin käydä niissä omasta pikku kodistani vähän kauempaakin.
torstai 5. lokakuuta 2006
Tästä alkaa vuosi Pariisissa
Yhtäkkiä kotikaupunki vaihtui Pariisiksi ja kieli ranskaksi. Sen kanssa tulee vielä ongelmia.
Ensimmäinen viikko on ollut sateinen ja ihana. Elämä vailla kunnollista kielitaitoa ja asuntoa on helpompaa kuin voisi kuvitella. Jokaisesta päivästä on vain selvittävä ja illalla voi huomata sen, että tehtävästä on selviytynyt kohtalaisen helposti. Kaikki on huiman raskasta ja kevyttä samaan aikaan.
Istuin tänään E:n kanssa Luxembourgin puutarhassa, lähellä sitä kohtaa jossa Edelfelt maalasi lapsia ja hoitajattaria. Luin ilmoituksia asunnoista. Tuuli kovasti. Mihinkään muualle ei ole täällä kiire kuin näyttöihin. Mutta niihin ehtii moneen päivässä. Monta pettymystä mutta myös uutta kokemusta.
Tämä on Pariisi.
Ensimmäinen viikko on ollut sateinen ja ihana. Elämä vailla kunnollista kielitaitoa ja asuntoa on helpompaa kuin voisi kuvitella. Jokaisesta päivästä on vain selvittävä ja illalla voi huomata sen, että tehtävästä on selviytynyt kohtalaisen helposti. Kaikki on huiman raskasta ja kevyttä samaan aikaan.
Istuin tänään E:n kanssa Luxembourgin puutarhassa, lähellä sitä kohtaa jossa Edelfelt maalasi lapsia ja hoitajattaria. Luin ilmoituksia asunnoista. Tuuli kovasti. Mihinkään muualle ei ole täällä kiire kuin näyttöihin. Mutta niihin ehtii moneen päivässä. Monta pettymystä mutta myös uutta kokemusta.
Tämä on Pariisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)