Helene Schjerfbeckin Maria (1909). Tyttö lukemassa.Palasin tänään kirjallisuuden kandityöni teemoihin.
Luin Julia Kristevan Mustaa aurinkoa (1989/1999) ja muistin, miten merkityksellinen kieli on minulle ja sinulle, toiselle, joka eroat minusta täysin mutta johon voin saada yhteyden kielen avulla. Luoda merkitystä siirtävä ja kuljettava liike...
Kandini aiheena oli 1970-luvulla tuotantonsa kirjoittaneen kotimaisen kirjailijan, Maria Vaaran, toinen romaani Kuuntele Johannes (1975). Nämä ajatukset tammikuulta 2005:
Puhuvan subjektin olemassaolo on sidottu kieleen jo syntyperustastaan lähtien ja se, että kieli merkitsee tuottaa myös elämän merkityksellisyyden. Kielen merkityksen särkyessä puhuva subjekti on kriisissä: "Puhuvan olennon elämä on merkityksellistä elämää, ja merkitys jopa huipentuu elämässä. Kun elämän tarkoitus katoaa, katoaa helposti myös elämä: merkityksen särkyessä on elämä on vaarassa." (Kristeva 1999 Musta aurinko, 18.)
***
Käsittelen proseminaarityössäni Julia Kristevan ajatusten kautta sitä, miten hajoava subjekti kielellistää todellisuutta. Mikä on depressioon vajonneen, melankolisen ja pirstoutuneen subjektin ja kielen välinen suhde teoksessa? Mistä merkityksettömyyden kokemus kumpuaa, niin kielessä kuin elämässäkin? Ja miten sitä vastaan voidaan yrittää taistella? Lähtökohtani teoksen analyysiin on kysymyksessä: miksi Maria kirjoittaa? Hänen kirjoituksessaan yhdistyvät ruumiin kokemus ja pyrkimys tuottaa sanoja, joiden avulla yhteys toiseen olisi mahdollinen. Tämä yhteys jää usein kuitenkin vain haaveeksi: "Ei se hyödyttänyt. Oli turha huutaa tuolle miehelle viittomakielellä, verensykkeellä ja ajatusten tulvavedellä. Hän ei kuullut sitä ja Maria aloitti tämänkin istunnon äänettömänä tuolin reunaa nyrkeissään puristaen." (Vaara 1975 Kuuntele Johannes, 10.) Kirjallisuuden kielen avulla voidaan kuitenkin käsitellä suhdetta toiseen, ja samalla jotakin tulee artikuloiduksi: sanomaton. Tästä kertovat myös Kristevan näkemykset subjektiksi tulosta ruumiillisena prosessina. Hänelle runouden kielessä ilmenevät semioottiset virtaukset vievät subjektia takaisin kieltä edeltävään ruumiilliseen tilaan, missä eroa toiseen ei ole vielä syntynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti