(Tieteellisestä) kirjoittamisesta

Siri Hustvedtin uudessa Summer Without Men -romaanissa päähenkilö (jota on erityisen vaikea erottaa Hustvedtistä itsestään) kärsii kovin lyyrisestä synestesian muodosta, jossa metaforat konkretisoituvat hänen mielessään. Esimerkiksi ilmaisu "you seem to have struck a chord with.." saa päähenkilön kuulemaan soinnun.

Lapsille käy näin helposti. Muistan katselleeni mielessäni kohtausta, jossa pata ärhentelee kattilalle. Tai jossa jonkun kasvot vihertyvät kateudesta. Nykyään tätä ei enää tapahdu. Ehkä suomalaisessa puheessa ei myöskään olla metaforien äärellä.

Hustvedtin uusi romaani on ehkä "välityö", mutta edellisestä Shaking Woman -teoksesta ja esseistä näkyy, että hän on nero tieteellinen kirjoittaja. Hustvedt on havainnut sen, että itse asiaa ei saa olla liikaa eikä se saa olla liian tiukkaa. Ongelmankehittely ja käsitteet ja suhteet eivät saa tukahduttaa tekstiä. Sen sijaan kaiken helpon, joka ympäröi kirjoitusta, on oltava tiivistä ja ajateltua. Taustalla, sillä mikä on vain maalattu kuvittamaan ja täyttämään, pitää olla yhteys konkretiaan. Helpompaa on kirjoittaa toisin päin: niin, että teoria on niin raskasta, ettei kukaan jaksa sitä lukea ja että väliosat ovat kamalaa puppua, joka ei tarkoita mitään.

Yritän kehittää kömpelöä metaforaa tälle. En onnistu. Mutta Hustvedtin ideana tuntuu olevan, että kirjoittamisen pitäisi olla jonkinlaista keskustelua, jossa vaikeita asioita ei kavahdeta vaan niitä katsotaan eri näkökulmista, avataan, tutkitaan, ja jossa "helppo" ja "täyte" on samaten ajateltua ja tarpeellista.

Paluu kirjoihin

Villa Karossa oli valtavan ihana kirjasto. Aikaa lukea ei sen sijaan - tällä kertaa - löytynyt, mitä nyt joku Auster, arvosteltava, filosofi.

Mutta.

Nyt tässä oman "kirjaston" vieressä totean ihmeissäni, että siellä se odottaa, se Eebenpuu, Aké, Gordimer... Ovat näköjään odotelleet jo vuosia.

Kirjastojen katseleminen... "Ai niin tuo!"